Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu

Jenni syntyi juoksijaksi

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 28.6.2018

Kesäkuun lopun aamuna kahdeksan maissa Jenni Nenosella on takana reilun 40 minuutin mittainen juoksulenkki. Päivästä on tulossa lämmin, siksi Jenni juokseekin mieluiten aamutuimaan, jolloin lämpötila ei vielä ole kohonnut liian korkealle.

– Puolipilvinen, lämpötila +15-+17 astetta. Se on sopiva keli minulle. En ole hellejuoksija pätkääkään, Jenni toteaa.

Juoksu on Jennille tärkeä harrastus, joka on kulkenut naisen mukana pikkutytöstä saakka. Tänä päivänä se antaa hänelle voimaa vaativaan kolmivuorotyöhön hoitoalalla.

– Juoksuharrastus lisää paineensietokykyä. Jaksan painaa pitkää päivää, kun on hyvä peruskunto.

Mutta ei Jenni pelkästään työssäjaksamisen takia treenaa. Kiikarissa on kisojakin, ensimmäinen koitos siintää vuodenvaihteessa. Silloin Jennin tavoite on juosta 10 kilometriä alle 45 minuutin. Sitä kohti Jenniä valmentaa omalla urallaan lukuisia suomenmestaruuksia voittanut ja MM-tasollakin menestynyt Annemari Kiekara, tyttönimeltään Sandell.

– Olen tuntenut Annemarin lapsuudesta saakka, Jenni kertoo.

– Isäni valmensi Annemarin kilpakumppania Päivi Kauppista, joka oli Euroopan neljänneksi nopein 10 000 metrillä. Annemari ja Päivi olivat samoilla leireillä. Isä oli siinä yhdistävä tekijä.

Kilpaili Jenni itsekin Annemari Sandellin kanssa nuorena.

– Annemari ja minä olemme olleet SM-maastoissa samoilla viivoilla.

Myös Jenni lukeutui Suomen kovimpiin juoksijoihin 12-vuotiaana.

– Päämatkani oli 800 metriä. Olen siltä matkalta juossut ajan 2.19. Se oli kova aika 12-vuotiaalle.

Lue koko juttu torstaina 28.6.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAnnemari Kiekara Annemari Sandell Jenni Nenonen juoksu urheilu
Facebook
Edellinen julkaisu

Pöytälätkän EM Sulkavalle

Seuraava julkaisu

Alanteen soutu sujui kommelluksitta

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Marimakasiinin ensimmäisen saunan remontti loppusuoralla
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
59
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Vankilatuomio kymmenistä rikoksista 17.7.2025
  • Amerikan morsian on kesäillan kepeä kohokohta 17.7.2025
  • Soutumaraton vailla vertaa 15.7.2025
  • Hakovirran perjantai täynnä tunnelmaa 15.7.2025
  • Onginta laittaa hermot lepoon 15.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös