Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Terhokerhossa tutustutaan ensiapuun ja maatilaelämään

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 11.5.2017

Alkuvuodesta käynnistynyttä Terhokerhoa on vielä kaksi kertaa jäljellä. Tiistaina 16.5. HEO-kouluttaja Minna Korhonen ohjaa terhokerholaisia ensiaputaitojen saloihin ja 6.6. tutustutaan maatilaelämään Marko ja Minna Lintusen tilalla.

Koko Suomi leikkii -hankkeen käynnistämä Sulkavalla Suomen Punaisen Ristin pyörittämä Terhokerho on toiminut sukupolvien välisenä kohtauspaikkana vuoden alusta lähtien. Päiväkeskuksella kerran kuukaudessa kokoontunut Terhokerho on avoin kaiken ikäisille ja sen taustalla toimivat leikkilähetti Jenni Nenonen ja SPR:n Sulkavan paikallisosaston puheenjohtaja Kari Summanen.

Kevään toiseksi viimeiseen terhokerhokokoontumiseen tulee HEO-kouluttaja Minna Korhonen Puumalasta antamaan neuvoja lapsille ja iäkkäille siitä, mitä voi tehdä hädän tullen.

– On kansalaistaito, että osaa vähintään soittaa apua tai juosta naapuriin, Jenni Nenonen ja Kari Summanen sanovat.

– Kesä on tulossa ja sen mukana kyykäärmeet ja muut kommellukset, Jenni Nenonen huomauttaa.

– On tärkeää, että lapset osaisivat pyytää apua, jos jotain tapahtuu, Kari Summanen sanoo.

Lue koko juttu to 11.5.2017 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

Avainsanatensiapu Jenni Nenonen Kari Summanen SPR Suomen Punainen Risti Terhokerho
Facebook
Edellinen julkaisu

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen Simo Tiainen vieraili Sulkavalla

Seuraava julkaisu

Väätälänmäeltä löytyi harvinainen rahakätkö

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Liikkeen ovet säppiin – yritystoiminta jatkuu silti
  • Sininen mansardikattoinen puutalo
  • Uuden koulun suunnitelmat valmiina
  • Sulkavan vankila historiallisen täynnä vankeja
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Paunonen valittiin Vuoden sulkavalaiseksi
  • Arkea Sulkavan vankilassa
  • Alanteen joulu piristi
  • Soiden ennallistaminen palauttaa luonnon moninaisuuden
  • Suurin unelma saavutettu

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • VäPePa joulutauolle sarjakärjessä 22.12.2025
  • Sininen mansardikattoinen puutalo 22.12.2025
  • Suurin unelma saavutettu 19.12.2025
  • Viidennen Ihmemaa-festivaalin liput myyntiin 19.12.2025
  • Jouluista tunnelmaa yhteisöruokailussa 17.12.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös