Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu

Konstalle SM-pronssia

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 9.3.2017

Viime viikonloppuna juostiin Turussa SM-hallikilpailut, joissa Sulkavan Urheilijoiden Konsta Hämäläinen kiri komeasti pronssille M19 800 metrillä.

Turun Kupittaan hallin juoksurata on vain 170 metriä pitkä, joten jyrkät kaarteet tekivät juoksusta hankalan. Totutellakseen kaarteisiin, Konsta juoksi lauantaina myös 400 metrin kisan, sijoittuen sisäradalta kymmenenneksi.

Sunnuntaina  800 metriä kulki hyvin aikaan 1.59,95.

— En ole hirveästi päässyt halleissa juoksemaan, joten en oikein tiennyt, mitä vauhtia voi lähteä. Vähän kyynärpäätappeluahan tuo oli, ja jäin jo letkan viidenneksi, Konsta jutteli kisan jälkeen.

— Kiri kuitenkin irtosi hyvin ja tavoitin lopussa jo keulaakin, Konsta jatkoi.

Kisan voitti Konstan ikätoveri Markus Teijula, joka lauantaina juoksi 400 metrillä kotihallissaan komean uuden Suomen halliennätyksen. Teijula on Konstalle tuttu kilpakumppani jo monen vuoden takaa ja yhteisiä edustustehtäviä Suomen maajoukkueessakin on jo kertynyt. Viime syksynä nuoret miehet edustivat Suomea Islannissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 800 metrillä ja edellisenä vuonna nuorten Suomi-Ruotsi maaottelussa Tukholmassa.
Mukavasti sujuneen hallikauden jälkeen on hyvä jatkaa kohti kesää. Talven liukkaat kelit ovat olleet juoksijanuorukaiselle haastavia, mutta varsin hyvin harjoittelu on tähän mennessä sujunut. Konsta suuntaakin maaliskuun puolivälissä kesäiseen Portugaliin kolmen viikon harjoitusleirille. Sieltä on tarkoitus hakea vauhtia kohti kesän koitoksia.

Avainsanatjuoksu Konsta Hämäläinen SM-halli
Facebook
Edellinen julkaisu

Väki vähenee maakunnassa

Seuraava julkaisu

Rantatontin myynti jatkovalmisteluun

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös