Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Rantasalmelle ja Juvalle pääsee mehustamaan

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 12.9.2025

Sulkavaa lähimmiltä mehuasemilta kerrotaan, että myös sulkavalaiset asiakkaat ovat löytäneet heidän palvelunsa.

Jenna Olin

Sulkavalla Lohikosken Maa- ja kotitalousnaisten mehuasema ei ole avoinna tänä syksynä, tiedottaa Lohikosken Maa-ja Kotitalousseura ry Lohilahti (Sulkavalla) -Facebook-ryhmässä. Seuran mukaan ikä, työn raskaus, terveysmurheet sekä muut työkiireet ovat syynä mehuaseman kiinni pitämiseen.

– Mehunteko 50 vuotta vanhoilla koneilla on melko fyysistä työtä ja vaatii voimia, Lohikosken Maa-ja Kotitalousseura toteaa Lohilahti (Sulkavalla)- Facebook-ryhmässä.

Mehua pääsee silti tekemään lähipaikkakunnille, sillä esimerkiksi Rantasalmella sijaitseva Hiltulan mehuasema sekä Juvan tuoremehuasema palvelevat asiakkaita syksyn aikana.

Mehuasemat sijaitsevat lähellä Sulkavaa, ja molemmista kerrotaan, että sulkavalaiset asiakkaat ovat löytäneet tiensä mehuasemille.

Sekä Hiltulan mehuasema että Juvan tuoremehuasema ovat auki niin pitkälle syksyyn kuin asiakkaita riittää. Hiltulan mehuasemalle on soittoaika tiistaisin kello 9–12, jolloin voi tehdä ajanvarauksen. Pääosin asiakkaita palvellaan arkiviikolla, mutta ajan voi tapauskohtaisesti saada myös viikonlopulle.

Myös Juvan tuoremehuasema toimii ajanvarauksella. Aikoja on pääosin sovittavissa arkiviikolle, vaikka joissain tapauksissa myös viikonlopulle voi varata ajan.

Henkilökunnalta apua

Hiltulan mehuasemalla mehustamiseen saa apua henkilökunnalta, varsinkin jos tulee yksin.

– Esimerkiksi mehujen pullotuksessa voidaan avustaa, niin työ tapahtuu nopeammin, Hiltulan mehuaseman hoitaja Asko Hirvonen sanoo.

Asiakkaat usein tuovat pullot mukanaan mehujen pullotusta varten, mutta Hiltulan mehuasemalla on myös myytäviä pusseja, jos asiakkaalla ei ole pulloja mukana.

Hiltulassa onnistuu niin omena- kuin marjamehujenkin tekeminen.

– Marjamehujen valmistuksessa on eri systeemi kuin omenamehujen. Marjat lämmitetään erillisessä kattilassa ennen puristamista, Hirvonen taustoittaa.

– Omenat murskataan ja puristetaan liinojen välissä, hän lisää.

Mehuja voi tehdä sekä pastöroituna tai pastöroimattomana.

Hiltulan mehuasema on ollut varsin suosittu, mutta syksyn huono omenasato on vaikuttanut kävijämääriin. Myös sulkavalaiset asiakkaat ovat löytäneet mehuaseman.

– Vuosi sitten omenasato oli oikein ennätyssato. Tämän syksyn sato ei ole yhtä hyvä kuin vuosi sitten, Hirvonen vertaa.

Täysipalvelu mehustamisessa

Myös Juvan tuoremehuasemalla voi tehdä sekä omena- että marjamehuja. Mehut pullotetaan joko asiakkaan mukanaan tuomiin pulloihin tai tuoremehuasemalta ostettaviin pusseihin. Tuoremehuasemalla työskentelee kaksi työntekijää, eikä asiakkaan tarvitse osallistua mehujen tekemiseen, ellei itse halua, vaan työntekijät hoitavat mehustuksen alusta loppuun asti.

– Sillä välin voi käydä vaikka asioilla, kun teemme mehut, Juvan tuoremehuaseman hoitaja Katja Porvari vahvistaa.

Mehuntekoprosessi Juvan tuoremehuasemalla on omenoiden osalta samanlainen kuin Hiltulan mehuasemalla, mutta marjamehujen tekemisessä ei ole keittovaihetta, vaan marjat laitetaan tuoreina mehupuristimeen.

Myös Juvalla viime syksy oli erittäin kiireinen runsaan omenasadon vuoksi, ja tänäkin syksynä asiakkaita on ollut hyvä määrä.

– Vuodet ovat erilaisia sadon suhteen, ja se vaikuttaa asiakasmäärään. Sulkavalaisia kävi varsinkin viime vuonna, kun Sulkavalla ei ollut omaa mehuasemaa, Porvari sanoo.

Hiltulan mehuaseman hoitaja Asko Hirvonen puristamassa mehua.

Lohikosken mehuasemalla omenat muuttuvat mehuksi

Avainsanatmehuasema omenamehu
Facebook
Edellinen julkaisu

Uittopirtin katto kunnostettiin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Metsänhakkuuta saarissa, katso kuvat ja videot
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Järvi-Saimaan kansalaisopisto sai sulkavalaisen rehtorin
  • Aarreaitta navetan ylisillä
  • Tunnilan maantiejuoksun tulokset
  • Halpalinna puretaan syksyllä
  • Mika Matilainen haluaa olla rehtorina helposti lähestyttävä
  • Sulkavaiset järjestetään jälleen
  • Mikkolan luomutilalla avoimet ovet
  • Seikkailu-urheilun EM-kisa myös Sulkavalla

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Rantasalmelle ja Juvalle pääsee mehustamaan 12.9.2025
  • Uittopirtin katto kunnostettiin 12.9.2025
  • Rallilla tuottoisa lypsylehmä 10.9.2025
  • Sulkavan suvut lähes kartoitettu 10.9.2025
  • Luokkakokous vanhan koulun pihalla 9.9.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös