Seikkailu-urheilun EM-kilpailu Endurance Quest starttaa ensi viikon perjantaina 29. elokuuta, ja sitä käydään myös Sulkavan maisemissa. Mukana on 60 joukkuetta 12 maasta. Seikkailu-urheilun arvokisat pidetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Yli 70 kilometriä juoksua, 125 kilometriä maastopyöräilyä,
Uutiset
Norppien bongausta mökillä Partalansaarella
julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 21.8.2025
Saimaannorppia näkee parhaiten kesällä, kun norpat liikkuvat kalaparvien perässä. Jenna Olin Sulkavalainen Jukka Partanen on seurannut saimaannorppia melkein 10 vuoden ajan. Partanen bongaa norppia Partalansaarella sijaitsevalta mökiltään. Havaintoja tulee tehtyä erityisesti saunareissujen aikana. – Siellä