Sulkavan puolueet pystyivät saamaan ehdokasasettelun viime metreillä lisää ehdokkaita kuntavaaleihin. Ehdokkaat ilmoitettiin kunnan keskusvaalilautakunnalle tiistaina. Jari Kallio Keskustan ehdokkaaksi lupautui tunnettu lohilahtelainen eläkeläinen Esa Repo, joka valittiin viime vuoden joulukuussa vuoden sulkavalaiseksi. Repo toimi vuosina
Perussuomalaiset ehättivät ensimmäisenä avaamaan kuntavaalien kampanjan Sulkavalla, kun peräti kolme kansanedustajaa saapui lauantaina paikalle juttelemaan sulkavalaisten kanssa. Jari Kallio Vaalitilaisuudessa oli mukavaa kerrottavaa, kun perussuomalaiset saivat Sulkavalle myös toisen ehdokkaan kuntavaaleihin Leila Aspolan lisäksi. Viime
Sulkava-seura järjesti torilla lauantaina tempauksen, jolla saatiin uusia henkilö- ja yritysjäseniä seuraan hernekeiton tarjoilun lomassa. Jari Kallio Sulkava-seuran yritysjäsenyys maksaa 200 euroa vuodessa. Sulkava-lehteä kustantava Sulkavan Kotiseutulehti Oy liittyi mukaan kantamaan kortensa kekoon tärkeää kotiseututyötä
Sakari Varalaa ei valittu Teuvan kunnanjohtajaksi
Jenna Olin Sulkavan kunnanjohtaja Sakari Varala haki synnyinkuntansa Teuvan kunnanjohtajaksi, mutta ei tullut valituksi tehtävään. Teuvan kunnanvaltuusto valitsi maanantaina 3. maaliskuuta 2025 kunnanjohtajaksi Rami Mattilan. Äänestyksessä Mattila sai 16 ääntä ja Kimmo Jarva 11 ääntä.