Sulkavan lähetystuvalla kerättiin viime viikon maanantaina ja perjantaina tavaraa lähetettäväksi Ukrainaan. Jenna Olin Perjantaina tavaraa tuomaan olivat saapuneet muun muassa Helge ja Arja Haanpää. He toivat Ukraina-keräykseen kolmen hengen astiaston ja ruokailuvälineitä sekä vauvanvaatteita, kuten
Uutiset
Sulkavalle suunnitteilla uusia teollisuusalueita
julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 4.2.2025
Kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Sulkavalle suunnitellaan kahta uutta teollisuusaluetta, joista on nyt valmistunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma kaavoitustyötä varten. Jari Kallio Sulkavan kunnan alueella on