Lohikosken kirkko täyttää ensi lauantaina 90 vuotta, mitä saapuu juhlistamaan Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen. Messun jälkeen juhla jatkuu Lohilahden koululla. Vaan minkälainen kirkko on kyseessä?
Jari Kallio
Sulkavan kappeliseurakunnan suntio Juha Hartikainen kävi viime perjantaina Lohikosken kirkossa asettamassa kirkon kuoriosan valmiiksi hautaan siunaamista varten, sillä lauantaina oli hautajaiset.
– Alttaria muutetaan hautajaisia varten jumalanpalveluksiin verrattuna. Vihkimisiä varten on sitten vielä paikallisten henkilöiden tekemä seinäryijy käytettävissä, Hartikainen kertoo.
Lohikosken kirkko valmistui syksyllä vuonna 1934. Kirkko valmistui hämmästyttävän nopeassa aikataulussa, sillä sitä alettiin rakentamaan saman vuoden keväällä.
– Rakentamiseen meni aikaa vain neljä ja puoli kuukautta. Tekijöitä oli paljon ja hyvä hiekkamaa oli maaperänä sopiva, tuumii Hartikainen.
Puolitoista hehtaaria lahjoitusmaata
Metsäyhtiö Hackman lahjoitti puolitoista hehtaaria maata kirkkoa ja hautausmaata varten, sillä yhtiöllä oli suuri saha Lohikoskella siihen aikaan. Tonttia kiertää hieno perinteinen kiviaita.
– Ennen sotia Lohilahti oli hyvin vilkasta seutua ja pienteollisuutta oli paljon. Metsät työllistivät paljon väkeä jo siihen aikaan. Nyt asukkaita on merkittävästi vähemmän kuin 30-luvulla, Hartikainen muistuttaa.
Aivan kirkon vieressä sijaitseva hautausmaa ei ole käynyt pieneksi, vaan tilaa on yhä edelleen sopivasti. Lohilahtelaisten lisäksi hautausmaalle haudataan vainajia lähialueilta Puumalan puolelta Lieviskän kylältä sekä myös Ruokolahden ja Savonlinnan puolelta.
– Nykyään tuhkaus on yleistynyt paljon, joten eri puolilta maata saapuu tänne uurnia sukuhautoihin. Työn perässä lähti täältä aikoinaan paljon ihmisiä etenkin Etelä-Karjalaan. Moni haluaa viimeisen leposijansa synnyinseudulleen, pohtii Hartikainen.
Piispan tahto toteutui
Lohikosken kirkon rakentamiseen liittyvät asiat alkoivat kehkeytyä jo 1800-luvun puolella, kun ihmiset liikkuivat etenkin vesiteitä pitkin. Lohikoskelle toivottiin temppeliä esimerkiksi vainajien hautaamista varten.
– Vauhtia kirkon rakentamiseen tuli 1920-luvulla, kun lohikoskelaiset keräsivät laajan adressin Sulkavan seurakunnan päättäville elimille. Vielä 30-luvun alussa seurakunnan päättäjät pohtivat kirkon rakentamisen tarvetta. Viimeinen niitti rakentamiselle tuli piispan tarkastuksessa vuonna 1933, kun Viipurin piispa E. Kaila huomautti, että hänen tahtonsa on se, että Lohikoskelle saadaan kirkko, Hartikainen tietää.
Vanha kamiina muistona kirkkosalissa
Kirkko rakennettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1934. Muutoksia on sen jälkeen tehty lähinnä kuoriosaan eli alttarin tienoille.
– Tärkeä vuosi oli sen jälkeen 1961, kun kirkkoon saatiin sähköt. Valaistuksessa ei oltu enää vain kynttilöiden varassa. Ja vuonna 1981 saatiin sähkölämmitys, joten erikoisen näköisten puukamiinoiden käyttö lopetettiin, selvittää Hartikainen.
Kirkkosalin nurkkaan on jätetty vanha kamiina muistoksi menneistä ajoista. Hartikaisen mukaan se on edelleen käyttökuntoinen, mutta tulia ei siihen enää laiteta. Toinen kamiina oli aiemmin alttarin takana sakastin puolella.
Lohikosken kirkossa pidetään talvisin koko ajan lämpötila plussan puolella, jotta tiilien päälle laitetut rappaukset eivät kärsi. Lämpöä nostetaan aina sopivasti tilaisuuksien varalle. Lämmitystä voidaan hallita etänä Sulkavalta.
– Lämmityksessä tulee säästöä, kun sitä voidaan säädellä tarpeen mukaan esimerkiksi kuukausittain pidettäviä jumalanpalveluksia varten, huomauttaa Hartikainen.
Tärkeä paikka lohilahtelaisille
Lohikosken kirkko on aktiivisessa käytössä, sillä esimerkiksi joulukirkko on suosittu ja kauneimmat joululaulut myös. Lasten ristiäiset pidetään yleensä kodeissa, mutta häitä on tänä vuonna ollut vähän keskimääräistä enemmän.
– Tämä on mukava kirkko ja sopivan kokoinen. Täällä on hyvä akustiikka eli ei ole esimerkiksi liikaa kaikua. Tämä on tärkeä paikka kaikille lohilahtelaisille, Hartikainen toteaa.
Lohikosken kirkon ja hautausmaan suunnitteli arkkitehti Ilmari Wirkkala. Hän myös maalasi kookkaan alttaritaulun, joka perimätiedon mukaan oli vielä hyvin kostea, kun kirkko vihittiin käyttöön. Kirkko rakentui niin nopeasti, että alttaritaulun maalaaminen jäi viime tinkaan.
– Saarnatuolissa oleva veistos on Ilmarin 19-vuotiaan pojan Tapio Wirkkalan tekemä. Veistos on yksi meidän aarteistamme, ylistää Hartikainen. Tapio Wirkkalasta kasvoi sodan jälkeen Suomen uudenaikaisen taideteollisuuden johtava hahmo.
Joulukirkko jäi lapsena mieleen
Hartikainen asui lapsena Kaartilanmäellä 15 kilometrin päässä Lohikosken kirkosta, joten hänet on tuotu tähän kirkkoon ensimmäisen kerran 60-luvun alussa muutaman vuoden ikäisenä lapsena. Hänen äitinsä suku on seudulta kotoisin.
– Hyviä muistoja oli silloin, kun jouluaamuisin lähdettiin joulukirkkoon, minkä jälkeen pääsi vielä täällä lähellä asuneen mummon luokse kylään. Hautajaisissa on käyty myös useita kertoja, muistelee Hartikainen.
Mieleen hänellä jäivät lapsena myös kirkonpenkit, jotka ovat alkuperäiset, minkä vuoksi istumapenkki on hyvin kapea ja selkänoja on 90 asteen kulmassa, joten penkeillä pitää istua hyvin ryhdikkäästi selkä suorassa. Hartikainen arvelee, että näin on säästetty tilaa ja saatu enemmän penkkejä kirkkosaliin.
Hartikaisen seurassa pääsee myös jyrkkiä puuportaita pitkin kirkon torniin, josta aukeavat hienot näkymät hyvin hoidetulle hautausmaalle. Takana siintää sininen Saimaa, ja tunnelma on harras. Kirkonkellon kyljessä on vuosilukema 1934, joten se täyttää kirkon tavoin myös 90 vuotta ensi lauantaina.
