Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kunnalle tiukka talousarvio

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 7.12.2022

Kunnanhallitus aloitti viime viikolla kunnan vuoden 2023 talousarvion käsittelyn. Muun muassa hyvinvointialueuudistus ja kustannusten nousu lisäsivät taloussuunnittelun haasteita.

Kunnanhallitus alkoi käsitellä viime perjantain kokouksessaan kunnan vuoden 2023 talousarviota, joka on 39 548 euroa ylijäämäinen. Kunnan talousarvion käsittely jatkuu tällä viikolla.

Kunnanjohtaja Juho Järvenpään mukaan ylijäämää olisi hyvä olla enemmän.
– Nyt talousarvio on aika tiukka. Sille on muutamia selittäviä tekijöitä. Ensinnäkin, sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnalta pois, ja siten myös siihen liittyvä rahoitus siirtyy pois. Olemme aikaisemmin saaneet valtiolta paremmat valtion osuudet, kuin mitkä kustannukset ovat olleet. Nyt budjetista häviää pelivaraa.

Myös energiakriisi vaikuttaa siihen, että budjetti oli haasteellista luoda.
– Energiakustannuksissa tulee nousua ensi vuodelle arvioituna noin 300 000 euroa. Palkkakustannuksiin tulee nousua kaikkinensa noin 150 000 euroa. Nämä taas koostuvat ihan normaaleista virkaehtosopimusten mukaisista palkankorotuksista.

Teksti ja kuvat: Hanna Partanen

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 49/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

Avainsanatjuho järvenpää kunnanhallitus kustannukset säästöt talousarvio ylijäämä
Facebook
Edellinen julkaisu

Elämän ja kuoleman kentillä

Seuraava julkaisu

Valkolakkeja ja vapautta juhlittiin - Kaksi oli vain paikalla, koska yhtä Puolustusvoimat tarvitsisi enemmän

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Luukkosten sukutila on pieni paratiisi Saimaalla
  • Tero Hiltunen ampui suoraan mestariksi
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kirkkoveneiden SM-soudut pidetään ensi viikonloppuna
  • Lohilahtelaisella kampaamolla on pitkä historia
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Saksalainen perhe rentoutuu kesäisin Sulkavan mökillä
  • Antoisa lukijamatka Viroon Pärnuun
  • Sulkavaisten vetonauloina Lohilahdella kesätori ja illallinen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa 23.9.2026
  • Väpepa aloitti kauden Lappeenrannassa 22.9.2026
  • Yrittäjät verkostoituivat Sulkavalla 22.9.2026
  • Mirja Anunti-Virta valittiin Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi 22.9.2026
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet 17.9.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös