Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Ukrainan sota vauhdittaa siirtymistä kotimaiseen energiaan Sulkavallakin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 23.3.2022

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö ilmoitti torstaina 10.3. koivukuidun, koivuvaneritukin ja energiahakkeen vientikiellosta ”Venäjälle epäystävällisiin maihin” kuten Suomeen. Venäjän parin viikon takainen päätös energiahakkeen vientikiellosta on herättänyt pohdintoja haketta hyödyntävien kotimaisten energiavoimaloiden pärjäämisestä tilanteessa.

Sulkavalla kaukolämpöä tuottaa Sulkavan Energia Oy, jonka asiakkaina on sulkavalaisia kotitalouksia, yrityksiä sekä kunta. Yhtiö toimittaa pääasiassa rankahakkeesta tuotettua kaukolämpöä.

Sulkavan Energian toimitusjohtaa Roman Järvelän mukaan yhtiö on tähän saakka ostanut puupolttoaineensa paikalliselta toimittajalta sekä Venäjältä siten, että paikallisen toimittajan osuus on ollut 30 prosenttia, venäjältä tuodun hakkeen osuus 70 prosenttia.

Järvelän mukaan yhtiössä on tehty kuitenkin jo viime vuonna päätös kehittää nimenomaan kotimaan hankintaa.

– Nykyisen tilanteen takia se kehitysvaihe on tullut eteen aikaisemmin, ja se tarkoittaa, että tämä asia on nyt pakko työstää lyhyellä aikataululla.

Teksti ja kuva: Tea Ikonen

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 12/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

Avainsanatenergiahake hake kaukolämpö Roman Järvelä Sulkavan Energia Oy
Facebook
Edellinen julkaisu

Kattilaan kaikki ja kiehumaan!

Seuraava julkaisu

Lähes kasikymppinen Sulkavan Naisvoimistelijat on edelleen vireä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia 6.5.2025
  • Jauhelihapula puhutti MTK:n kokouksessa 6.5.2025
  • Kyrsyän rantakaava hyväksyttiin 6.5.2025
  • Minigolfrata avattiin 2.5.2025
  • Sähköverkkoa tarkastetaan dronella Sulkavalla 28.4.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös