Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Sulkavan kunnalta 10 000 euroa Ukrainaan

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 9.3.2022

Sulkavan kunta tarttui nopeasti toimeen ja päätti avustaa Ukrainaa rahallisesti. Myös sulkavalaiset järjestöt ovat halunneet kantaa oman kortensa hädänalaisten hyväksi järjestämällä keräyksiä ja tapahtumia. Sulkavan kunnanhallitus piti perjantaina kokouksen, jossa päätettiin 10 000 euron avustuksesta Ukrainalle Unicefin, Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Punaisen Ristin kautta. Sulkavan kunnanhallitus totesi, että nyt on aika reagoida ja auttaa hädässä olevia.

Ylimääräisen kokouksen kutsui koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli. Kaisa Rallin mielestä nyt ei ole aikaa odotella vaan on aika toimia kaikin tavoin ihmisten auttamiseksi.

Sota ja sen seuraukset ovat tulleet Kaisa Rallille myös oman suvun kautta läheisesti koskettaviksi.

– Annikki-äitini oli kolmevuotias, kun hän vanhempineen ja sisaruksineen joutui lähtemään sodan jaloista evakkoon. Äitini Matti-ukki menehtyikin ensimmäisellä evakkoreissulla Simpeleellä. Se oli hyvin raskasta aikaa kotinsa ja kotiseutunsa jättäville, eivätkä kaikki sitä kestäneet.

Toinen evakkomatka perheellä suuntautui Ruokolahdelle, josta sitten tultiin tervahöyryllä Sulkavalle.

– Kyllä äiti puhui esimerkiksi ilmahyökkäyksistä sodan aikana, eikä hän halunnut mennä kotipaikkaa rajan taakse katsomaan, vaan halusi säilyttää lapsen muistot sieltä.

Kaisa Ralli toteaa suvun vaiheiden tuntuvan omassakin suhtautumisessa.
– En tietenkään syytä Venäjän kansaa, mutta olen monessa yhteydessä sanonut, että ihan sinisilmäinen ei suhteessa lähinaapuriin kannata olla, toteaa Kaisa Ralli.

}}Teksti ja kuva: Pirjo Valkasmaa

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 10/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

Avainsanatavustus evakot Kaisa Ralli Liisa Ruottinen-Partanen muistot sota Ukraina
Facebook
Edellinen julkaisu

Yrityksiltä vaaditaan vastuullisuutta enenevässä määrin

Seuraava julkaisu

"Parempi laiha sopu kuin lihava riita" - aluehallitusneuvotteluissa etsittiin tasapainoa seutukuntien välille

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Koivet kuntoon Tanhuvaarassa 14.5.2025
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla 14.5.2025
  • Saimaan Teatteri saapuu Sulkavalle 14.5.2025
  • Ihmemaa-festivaali kesän kohokohta 14.5.2025
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla 14.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös