Miksi ilmastonmuutoksen uutisointi mielletään usein suurempien tiedotusvälineiden asiaksi, vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat aina paikallisia? Tätä pohdittiin perjantaina, kun Helsingin yliopiston viestinnän professori Risto Kunelius, Tampereen yliopiston tutkija Niina Uusitalo ja Savonia AMK:n ilmastoturvallisuusasiantuntija Jyri Wuorisalo vierailivat Sulkavalla.
Asiantuntijat suunnittelivat yhdessä Sulkava-lehden kanssa seminaaripäivää, jossa keskustellaan paikallislehtien roolista ilmastonmuutoksen uutisoinnissa. Seminaariin kutsutaan paikallislehtien, yritysmaailman ja akateemisen maailman edustajia pohtimaan aihetta yhdessä.
– Tarvitaan paikallista tietoa, tilastoja ja seurantaa siitä, miten luonto, ympäristö ja elinkeinoelämä muuttuvat ilmaston lämpenemisen seurauksena. Jotta paikallislehtien toimittajat voisivat kirjoittaa näistä aiheista, tarvitaan verkostoitumista toimittajien, tutkijoiden ja muiden tahojen välillä. Paikallisella tasolla tätä on olemassa vielä vähemmän kuin kansallisella, joten tällaisille seminaareille on tarvetta, pohti Kunelius.
Tarkoitus on, että 4.9. Tiittalan kartanolla järjestettävä seminaari olisi lähtölaukaus hankkeelle, jossa kehitettäisiin työkaluja paikallislehtien ilmastouutisoinnin tarpeisiin ja järjestettäisiin työpajoja, jotka yhdistäisivät paikallislehtien toimittajat ja paikalliset ihmiset sekä muut toimijat. Hankkeeseen toivotaan mukaan paikallislehtiä Itä-Suomen alueelta.
Ilmastonmuutos on paikallistason asia
Vaikka ilmastonmuutos tapahtuu globaalisti, sen vaikutukset tuntuvat aina paikallistasolla. Savonia AMK:n ilmastoturvallisuusasiantuntija Jyri Wuorisalon mukaan ilmastonmuutoksen näkyvin muoto paikallistasolla on sään ääri-ilmiöt.
– Ne ovat paikallistason juttuja, ja olisi sangen outoa, jos paikallislehdet eivät alkaisi kirjoittaa niistä. Sääilmiöihin kytkeytyy myös luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Savonian tehtävä on auttaa elinkeinoelämää isoissa murroksissa, ja ilmastonmuutos on juuri sellainen asia. Siksi olemme mukana tällaisessakin työssä.
Wuorisalon mielestä ilmastonmuutokseen sopeutuminen on erityisen tärkeää juuri maaseudulla.
– Maa- ja metsätalous kohtaavat etulinjassa ilmastonmuutoksen vaikutukset, erityisesti sään ääri-ilmiöt. Tämän vuoksi paikallislehtien on tärkeää seurata ilmastonmuutoksen vaikutuksia paikallisiin elinkeinoihin ja ihmisten arkeen.
Ilmastoaiheista uutisointia yli 10 vuoden ajan tutkineen Kuneliuksen mukaan ilmastonmuutoskeskustelussa tarvitaan tilaa monenlaisille näkemyksille.
– Tämä aihe herättää monenlaisia ajatuksia, ja osa on myös epäselviä. Osa ihmisistä ei haluaisi ajatella aihetta ollenkaan. Olisi hyvä, että keskustelusta tulisi rutiininomaisempaa ja että epämääräiset ja epäjohdonmukaisetkin ajatukset otettaisiin vastaan. Ne ratkaisut, joita nyt tarvitaan, ovat sopeutumisratkaisuja. On hyväksyttävä, että ne ovat epätäydellisiä ja osittaisia.
Myös ilmastouutisoinnin tyyliin asiantuntijat toivovat uudenlaista lähestymistä.
– Ilmastonmuutosta koskeva uutisointi perustuu perinteisissä uutismedioissa ja iltapäivälehdissä edelleen vastakohtien ja äärimmäisyyksien esittelyyn. Näin yritetään saada uutinen kiinnostavaksi. Mutta esiin voisi tuoda myös niitä näkymättömiä ratkaisuja, etteivät lukijat lamaannu ja vaivu totaalisen epätoivon valtaan. Näiden välimallien, keskeneräisten prosessien ja ratkaisujen esitteleminen lisäisi ihmisten ja järjestöjen toimintakykyä, totesi työssään ilmastonmuutoksen visualisointia tutkinut Niina Uusitalo.
Uusitalo odottaakin, että myös Sulkavalla pidettävässä seminaaripäivässä saataisiin kuulla monenlaisia näkemyksiä.
– Kaikkein kiinnostavinta olisi kuulla jopa ristiriitaisia tulokulmia paikalliseen ilmastonmuutoskeskusteluun. Tähän aihepiiriin liittyy myös historiallinen ja elinkeinonäkökulma, joten ihmisillä voi olla epätyypillisiä lähestymiskulmia aiheeseen.
Seminaarin järjestävät Sulkava-lehti, Savonia AMK ja Sulkavan kunta.
Muutoksen paikka – sopeutuminen, ilmasto ja paikallisjournalismi -seminaari Tiittalan kartanossa 4.9. Ilmoittautumiset osoitteeseen [email protected]
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Juttu on julkaistu Sulkava-lehden numerossa 27/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!