Helsinkiläisen Benita Vogt-Kankkusen ja sulkavalaisen Timo Kankkusen tiet kohtasivat Itävallassa vuonna 1987. Benita oli lähtenyt laskettelulomalle hyvän ystävättärensä kanssa, ja he sattuivat samaan hotelliin Timon seurueen kanssa.
– Päivisin meidät jaettiin eri tasoisiin ryhmiin hiihtoretkiä varten, ja osuimme Timon kanssa samaan ryhmään, kertoo Benita.
Retkillä oli aikaa keskustella, ja pari alkoi kiinnostua toisistaan kuin huomaamatta.
– Huomasin, että meillä oli samanlainen arvopohja. Timo tuntui tyypiltä, jolla oli jalat maassa, kertoo Benita.
Kyseinen havainto syntyi hiihtohississä korkealla maanpinnan yläpuolella. Benitaa alkoi kiehtoa myös se, että Timo asui maaseudulla.
– Itse olin viettänyt pienenä kaiket kesät maalla Tuusulan mummolassa. Muutimme sinne aina kun koulut loppuivat, ja elokuussa palasimme takaisin Helsinkiin.
Tuusulassa Benita oppi myös puhumaan suomea.
– Muutoinhan kotikielemme oli ruotsi.
Kun hiihtoreissu oli ohi ja nuorukaiset palasivat kotimaahan, alkoivat puhelinlinjat laulaa. Pian Benita pääsi käymään ensimmäisen kerran Sulkavalla. Timo puolestaan alkoi viihtyä Helsingissä.
– Timo asui tuossa Topintiellä ja kävi kotitilallaan Kammolassa lypsämässä lehmiä. Minä pääsin sinne lypsyapuriksi, Benita naurahtaa.
Benitalla oli työpaikka nuorisopyskoterapeuttina Helsingissä, mutta viikonloput alkoivat kulua Sulkavalla. Vuonna 1989 parin pienokainen ilmoitti tulostaan, ja häitä vietettiin loppuvuodesta Espoon kirkossa.
– Kun poikamme syntyi maaliskuussa Helsingissä, vietin pari ekaa kuukautta hänen kanssaan siellä, mutta kesällä muutimme sitten Sulkavalle. Sen jälkeen olin kolme vuotta kotiäitinä Sulkavalla.
Benitalla on kuitenkin edelleen asunto Helsingissä. Sinne hän tykkää paeta silloin, kun tulee ikävä kaupunkielämää.
– Kyllä juureni ovat olleet Helsingissä koko ajan. Siellä on mukava lähteä kavereiden kanssa teatteriin tai ulos istumaan kahvilaan.
Kahden paikkakunnan yhdistäminen on toiminut perheessä hyvin.
– Timppa on auttanut hirveän paljon.
– En ole laskenut lähtemään kokonaan Sulkavalta pois, Timo naurahtaa.
– Et ole kieltänytkään lähtemästä. Olen päässyt käymään Helsingissä tosi paljon vuosien varrella.
Välillä Timokin on lähtenyt mukaan. Erityisesti nyt, kun maatilan työt ovat jääneet taakse, ja eläkepäivät ovat alkaneet.
– Tosin nyt korona-aikaan olemme käyneet siellä vähemmän, kertoo Benita.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Tämä on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 14/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
