Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Etelä-Savon vuoden maisemateko jo toistamiseen Lohikoskelle – Koskelan luomumaitotilan hiehojen hoitamat maisemat hurmasivat raadin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 25.11.2020

Lohikoskella sijaitsevan Koskelan luomumaitotilan laitumet on valittu vuoden maisemateoksi Etelä-Savossa. Kuudetta vuotta järjestettävän kilpailun teemana oli tänä vuonna Niityn lumo. Maakunnalliset voittajat osallistuivat myös valtakunnalliseen Vuoden maisemateko -kilpailuun, jossa Koskelan luomumaitotila saavutti kunniamaininnan.

Tilan yrittäjä Kukka-Maaria Kärki on iloinen voitosta, mutta itse maisemanhoitajat eli hiehot eivät olleet voitosta vielä kuulleet.

– En ole kuuluttanut sitä vielä. Pitäisi katsoa kohta, ovatko hiehot vielä tallessa laitumella, ja samalla voisin kertoa niille, että olette ansainneet tällaisen hienon tittelin, Kärki naurahtaa.

Kärki on erityisen otettu valtakunnallisesta kunniamaininnasta.

– Siinä oli kuitenkin 109 osallistujaa koko maasta, eli tavallaan tulimme kilpailussa toiseksi.

Kärki uskoo, että Vuoden maisemateko -kilpailu on oiva tapa nostaa esiin luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä.

– Luonnon monimuotoisuus vähenee maailmasta koko ajan, ja siitä puhutaan paljon. On hyvä asia, että itsekin voin tehdä jotain asian eteen hoitamalla tilamme perinnebiotooppeja ja niittyjä. Se hyödyttää tilaa, eläimet saavat laidunalueita, ja jos se vielä hyödyttää ympäristöä, sehän on ihannetilanne.

Perinnebiotoopilla tarkoitetaan vanhoja laidunalueita, joille on laiduntamisen seurauksena kehittynyt monimuotoinen niittykasvisto.

– Meidän perinnebiotooppimme kartoitettiin muutama vuosi sitten. Saimme pitkän listan kasvilajeista, jotka siellä viihtyvät. Siellä on harvinaisia lajeja kuten jäkkiheinää ja ketoneilikkaa, Kärki kertoo.

Kärjen mukaan luonnonniityillä laiduntaminen ei tuota pelkästään kauniita maisemia, vaan se tekee karjallekin hyvää.

– Hiehot saavat siellä liikuntaa, kun maasto on kivinen ja monttuinen. Peruskunto tulee silloin niin vahvaksi, että eläimet säilyvät paremmin terveinä. On hyvä, että ne joutuvat itse hakemaan ruokansa, ettei kaikkea tuoda nenän eteen.

Teksti: Hanna Partanen

Kuva: Kukka-Maaria Kärki

Julkaisemme nettisivuillamme lyhyitä pätkiä jutuistamme. Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 48/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

AvainsanatKoskelan luomumaitotila laiduntaminen lohikoski Maa- ja kotitalousnaiset maisemanhoito niityt perinnebiotoopit vuoden maisemateko
Facebook
Edellinen julkaisu

Etelä-Savon vuoden 2020 maa- ja kotitalousnainen Arja-Riitta Repo: Hyvällä porukalla saadaan isoja asioita aikaan

Seuraava julkaisu

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto palkitsi keväisen ruokavisan voittajat

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Luukkosten sukutila on pieni paratiisi Saimaalla
  • Tero Hiltunen ampui suoraan mestariksi
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kirkkoveneiden SM-soudut pidetään ensi viikonloppuna
  • Lohilahtelaisella kampaamolla on pitkä historia
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Saksalainen perhe rentoutuu kesäisin Sulkavan mökillä
  • Antoisa lukijamatka Viroon Pärnuun
  • Sulkavaisten vetonauloina Lohilahdella kesätori ja illallinen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa 23.9.2026
  • Väpepa aloitti kauden Lappeenrannassa 22.9.2026
  • Yrittäjät verkostoituivat Sulkavalla 22.9.2026
  • Mirja Anunti-Virta valittiin Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi 22.9.2026
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet 17.9.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös