Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset

Alanteen souduissa tuuli – ”Ihan hyvä aloitus”

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 24.6.2020

Soudut starttasivat kello 13 Kulkemuksen laiturista. Tänä vuonna veneitä oli mukana 11 ja soutajia 15, ja mukana oli urheiluseurojen edustajia Savonlinnasta, Joutsenosta, Kouvolasta ja Keravalta asti. Osallistujat soutivat kahdeksassa eri sarjassa. Soutumatkaa kertyi 12 kilometriä, joka koostuu kahdesta kierroksesta Alanteenselällä Kirkko- ja Leipäsaaren ympäri.

Koronarajoitusten takia soutuihin piti ilmoittautua ennakkoon, ja osallistujien ylärajaksi asetettiin 45. Kaikki halukkaat pääsivät kuitenkin osallistumaan. Ajanotossa olleen Suvi Saalin mukaan osallistujamäärä on suunnilleen sama kuin edellisvuosina.

Ensimmäisenä maaliin saapui reilun tunnin urakan jälkeen Kouvolan soutajia edustava Joni Närhi. Keli oli hänen mukaansa hyvä soutaa.

– Ei tuullut sivusta eikä vääntänyt tuota venettä. Raskastakin oli tietysti, kun joutui soutamaan kovaan vastatuuleen. Mutta ihan hyvä aloitus. Oli ensimmäinen kisa tänä vuonna.

Metsuriyrittäjänä työskentelevän Närhen tulee vuosittain osallistuttua yli kymmeneen soutukilpailuun. Koronan takia kisoja on tänä vuonna vähemmän. Alanteen soudun hän tulee soutamaan joka vuosi.

– Tämä on aika pitkä perinne jo, olisinko vuodesta 2010 asti käynyt täällä. Mukavasti katkaisee juhannuksen tämä kilpailu.

Teksti ja kuva: Hanna Partanen

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 26/2020. Tilaa lehti täältä tai tutustu digiversioon täällä!

Avainsanatalanteen soutu Joni Närhi Kouvolan Soutajat
Facebook
Edellinen julkaisu

Lohilahden juhannustorilla nautittiin keskikesän juhlasta - "Ainakin tämä juhannustori pitää kokea"

Seuraava julkaisu

Saimaa Dreams kehitti uuden tuotteen - keskiaikaolympialaisissa hilpeys kukkii ja kilpailuvietti herää

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa
  • Espanjalaispariskunta sulkavalaistui Sulkavalla
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Mikä Sulkavaa vuosien varrella järisyttänyt tapahtuma on jäänyt mieleesi?
  • Kerran viikossa syömään paikalliseen ravintolaan
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Elinvoimakoordinaattori lopetti
  • Kuumienkivientielle valmistuu hirsitalo yrittäjien yhteistyönä
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Marjolla kolme vuotta täyteen kauppiaana

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Serkusten kisapäivä toi soittoa ja naurua Sulkavan kirkonkylälle 13.10.2026
  • Mirkku takaisin elinkeinotoimeen 13.10.2026
  • Sulkavalla hirvenmetsästyskausi alkoi vauhdikkaasti 13.10.2026
  • Kunnanvaltuuston uusi puheenjohtaja valittiin 13.10.2026
  • Influenssarokotteen ajan voi varata 13.10.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös