Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset

Sulkavan Suursoudut siirtyy kesään 2021

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 29.4.2020

Suomen hallitus päätti viikko sitten, ettei yli 500 hengen yleisötilaisuuksia saa järjestää ennen elokuuta koronakriisin vuoksi. Linjauksen myötä 53. Sulkavan Suursoudut siirtyy vuodella. Siirrosta päätti Sulkava-seuran hallitus sunnuntaina.

– Seurasimme koronatilanteen kehittymistä ja teimme päätöksen soutujen siirrosta suosiolla ensi vuodelle, kertoo Sulkava-seura ry:n puheenjohtaja Matti Makkonen.

Makkonen kertoo, että seura pohti erilaisia vaihtoehtoja.

– Oli esityksiä siirtää tapahtumaa elokuulle tai syksymmälle.

Sulkava-seuran hallitus katsoi kuitenkin, että soutujen järjestäminen syyskesällä on liian suuri riski. Vielä ei tiedetä, voiko tapahtumia silloinkaan järjestää.

– Elokuuhun liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä, joten päätimme siirtää Suursoudut suosiolla ensi vuodelle. Päätös oli yksimielinen.

Soutuihin ehti ilmoittautua noin tuhat osallistujaa ennen koronakriisin puhkeamista Suomessa. Sen jälkeen ilmoittautumiset tyssäsivät. Hallituksen otettua koronarajoitukset käyttöön maaliskuun puolivälin jälkeen soututapahtumaan on tippunut enää muutamia yksittäisiä ilmoittautumisia.

Soutujen siirtyminen on järjestäjälle iso taloudellinen kolaus.

– Puhutaan vähintään kymppitonneista, mutta ehkä silti pääsemme vähemmille tappioille, kun siirsimme soudut suoraan ensi vuodelle eikä yritetty elokuulle, Makkonen sanoo.

Teksti: Tea Ikonen

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 18/2020. Tilaa lehti täältä!

AvainsanatKoronaepidemia koronakriisi koronapandemia Matti Makkonen partalansaari soutaminen soutu sulkava-seura Sulkavan Suursoudut tapahtuma yleisötilaisuus
Facebook
Edellinen julkaisu

Sulkavan tapahtumakesä vielä auki – "Emme missään nimessä halua ottaa turhia riskejä tapahtumienkaan osalta"

Seuraava julkaisu

Kunniamerkki sulkavalaiselle äidille

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Raiskauksista tuomittu tyytyi tuomioonsa
  • Rauhala toimi kahden perheen kotina
  • Hammashuolto loppuu Sulkavalla jo kesällä
  • Ympäristöystävällistä metsän harvennusta pienellä metsäkoneella
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan pienokaiset ihastuttivat vauvaperheillassa
  • Tiiterontuvan johtajan intohimona kehittäminen
  • 100 vuoden merkkipaalu saavutettu
  • Kioski Alanteen Helmi finaalissa huippupalvelukilpailussa
  • SV-Element pääsi yrityssaneeraukseen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Kippariklubiin haetaan perähenkilöitä 27.2.2026
  • Palkankorotuksia seurakunnan ylimmälle johdolle 27.2.2026
  • Vainajan säilytys kallistuu 27.2.2026
  • Marttaillassa opittiin espanjalaisesta kulttuurista 25.2.2026
  • Elinvoimakoordinaattoriksi 40 hakijaa 25.2.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös