Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kunnanjohtajaa tentattiin kuntalaisten olohuoneessa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 19.2.2020

Viime keskiviikkona järjestetty kuntalaisten olohuoneen avajaistapahtuma houkutteli päivän aikana arviolta 150 kuntalaista tutustumaan uuteen, yhteiseen tilaan. Avajaisten ohjelmassa oli palveluiden esittelyä ja lauluesityksiä, mutta päivän vetonaula oli alkuiltapäivästä järjestetty kunnanjohtajan kyselytunti, joka täytti kuntalaisten olohuoneen ääriään myöten.

Kunnanjohtajalta kysyttiin muun muassa, missä vaiheessa viime kesänä tehty aloite muovinkeräyksestä on nyt.

Järvenpään mukaan asian eteneminen on jäänyt kunnassa sekavasti järjestetyn jätehuollon hallinnon jalkoihin. Hän kertoi kunnanhallituksen tehneen viime viikon maanantaina päätöksen, että kaikki jätehuollon asiat tulevat jatkossa kunnanhallituksen alaisiksi. Sen myötä Järvenpää arveli muovinkeräysasiankin lopulta liikahtavan eteenpäin.

– Lupaisin sitä ensi kesäksi, kunnanjohtaja sanoi.

Entä miksei kunta osta rapistuvaa yhteiskoulua takaisin, miten torista saataisiin elävämpi ja tavoittavatko kulttuurielämykset hoivapalveluiden piirissä olevat ikääntyvät kuntalaiset? Näihin kysymyksiin löydät vastauksen Sulkava-lehden numerosta 8/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatjätehuolto juho järvenpää kunnanjohtaja kunnanjohtajan kyselytunti kuntalaisten olohuone kuntalaisten olohuoneen avajaiset muovinkeräys
Facebook
Edellinen julkaisu

Sulkava-seura testasi laskiaispullat

Seuraava julkaisu

Yhtenäiskoulun oppilaat lukivat 277 010 sivua

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Ikimuistoinen Eläkeliiton laivamatka Valamoon
  • Tero Hiltunen ampui suoraan mestariksi
  • Karhujen metsästykseen kovat paineet
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kirkkoveneiden SM-soudut pidetään ensi viikonloppuna
  • Tiittala Events sai matkailutukea
  • Kyyhkyjahti käynnisti metsästyskauden
  • Evakkopolku-tapahtuma Sulkavalla
  • Leirintäalue Saimaan rannalla hurmasi karavaanarin
  • Sulkavaiset tuo markkinatunnelmaa

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Pääkirjoitus: Sulkavalaisten hyvinvointia tutkittiin 9.9.2026
  • Isovihan aikana kärsittiin nälästä ja sodasta 7.9.2026
  • Saksalainen perhe rentoutuu kesäisin Sulkavan mökillä 7.9.2026
  • Lohilahtelaisella kampaamolla on pitkä historia 7.9.2026
  • Luukkosten sukutila on pieni paratiisi Saimaalla 7.9.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös