Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Vuoden liikuttaja Sulkavalla on Vapa-Veikot

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 5.2.2020

– Hienolta tuntuu, ollaan ylpeitä tästä palkinnosta, totesi Vapa-Veikkojen puheenjohtaja Risto Päykkönen.

Sulkavan Vapa-Veikot palkittiin Sulkavan Vuoden 2019 Liikuttajana Etelä-Savon Urheilugaalassa perjantaina. Perusteluissa todettiin, että Sulkavan Vapa-Veikot tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuksia ja kannustusta luonnossa liikkumiseen. He tekevät aktiivista yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja erityisesti lapset ja nuoret ovat olleet viime aikoina tärkeänä kohderyhmänä: on järjestetty muun muassa suuren suosion saanut kalapolku, laituripilkki, kalastusvälineiden valmistustilaisuuksia ja 4H:n eräkerhossa kalastusosio.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat mainiosti Vapa-Veikkojen toiminnassa. Kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan, ja esimerkiksi pilkkikisojen sarjat huomioivat eri ryhmät. Sulkavan kunnan arvot näkyvät myös Vapa-Veikkojen toiminnassa, sillä kalastus on luonnossa liikkumista parhaimmillaan, toiminta on tasapuolista ja yhteisöllistä ja yritysmyönteisyys näkyy esimerkiksi palkintohankinnoissa.

Ensi vuonna Vapa-Veikot täyttää 60 vuotta.

Kuva: Etelä-Savon Liikunta ry

Lue koko juttu viikon 6/2020 Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.

AvainsanatEtelä-Savon urheilugaala Risto Päykkönen Sulkava Sulkavan Vapa-Veikot vuoden liikuttaja
Facebook
Edellinen julkaisu

Kunnan omistamien asuntojen vuokrausaste vaihtelee

Seuraava julkaisu

Kesätyöpaikkojen haku on käynnissä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025
  • Suursoudut syntyi pikkupojan unelmasta 10.7.2025
  • Kalankasvatus kukoistaa Sulkavalla 9.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös