Pörröinen, punaruskea lehmä astelee hitaasti kohti. Valtavat sarvet herättävät kunnioitusta, mutta eläin haluaa vain rapsutuksia. Ylämaankarjan naudat näyttävät olevan rauhallisia ja säyseitä elikoita.
– Jos näiden kanssa ollaan, niistä tulee kesyjä. Meille oli tärkeää, että meille tulleet eläimet olivat tottuneet ihmisiin, toteavat Mika ja Rita Partanen.
He ovat olleet 12-päisen ylämaankarjan omistajia vajaan kuukauden ajan. Rotu määräytyi kahdesta syystä.
– Ylämaankarjassa aloituskustannukset ovat melko matalat. Eläimille ei tarvitse rakentaa navettoja tai pihattoja, Rita kertoo.
Ylämaankarja on tavallista nautaa huomattavasti paksunahkaisempi, ja sillä on kaksinkertainen, tuuhea turkki, joten se pärjää karuissakin olosuhteissa. Partasten talvitarhassa niillä on katos, mutta eläimille riittäisi luonnonmukainen tuulensuoja kuten esimerkiksi metsä.
– Ykkösjuttu rodun valinnassa oli kuitenkin rodun hyvä luonne, luonnollinen tausta ja ulkona pärjääminen. Lisäksi halusimme palauttaa tilan metsät laidunkäyttöön. Ylämaankarja sopii erittäin hyvin metsälaiduntamiseen ja maisemanhoitoon, Rita toteaa.
Partasen tila on ollut aikoinaan maitotila, jonka karja laidunsi metsälaitumilla. Karjanpito tilalla loppui vuonna 1995, mutta Ritan mukaan perinnebiotooppiasiantuntija on todennut vanhan kasvuston lähtevän vielä nousemaan, kunhan karja pääsee laiduntamaan metsään.
– Halusin, että karja saa metsälaitumella elää vapaasti ja lajityypillisesti, Rita sanoo.
Lue koko juttu viikon 2/2020 Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä!