Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Silta tuo helpotusta ja vapautta arkeen

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 20.11.2019

Vekaransalmen sillalla on nyt ajeltu reilu kuukausi. Silta on tuonut todellista helpotusta varsinkin päivittäin kirkonkylällä työssä käyville ja asioiville. Tosin lossi ja aikataulutkin kummittelevat vielä ajoittain mielessä.
Toni Pikkusilta on tyytyväinen lohilahtelainen ja sulkavalainen. Arki ja työ on muuttunut melkoisesti sillan valmistumisen jälkeen. Vuorokaudessa on nyt ikään kuin enemmän aikaa. Taksiyrittäjälle tulee päivittäin noin neljästä kuuteen käyntiä kirkonkylässä.
– Onhan silta muuttanut tosi paljon arkea ja ennen kaikkea työn kannalta. Koulukyydit määrittivät aiemmin muita ajoja. Ne kun piti lossin aikana suunnitella koulukyytien mukaan. Kaikkia kyytejä ei pystynyt ottamaan vastaan ja ajamaan, kun tarkkaa aikaa mikä koulukyytikeikassa aina meni, ei pystynyt tarkalleen tietämään, toteaa Toni Pikkusilta.
– Olen todella tyytyväinen, että silta saatiin.

Vapautta, vapautta
– Vapauttahan se on tuonut elämään, huokaa terveyskeskuksessa työskentelevä Mari Auvinen ihan sydämensä pohjasta.
Marin työmatka kirkonkylälle on 19 kilometriä suuntaansa. Myös Marin mukaan silta on tuonut vuorokauteen lisää aikaa.
– Lossin aikana piti varata työmatkaan ainakin se 45 minuuttia. Piti aina miettiä se lossivara, kun rekkaliikennettäkin oli joskus niin paljon, että lossiin pääsyä joutui odottamaan useamman lossin verran. Nyt kesäkelissä matkan hurauttaa 15 minuutissa ja talviaikaan noin 20 minuuttissa. Kyllähän se nyt tuntuu, nauraa Mari.
Lohilahtelaiset ovat myös asioineet aiemmin Ruokolahden suuntaan. Matka on ollut pitempi, mutta aikaa on kulunut tiellä vähemmän.
– Kyllä minä joskus vapaapäivinä ajoin Ruokolahdelle kauppaan ihan vain siksi, ettei tarvinnut lossilla aikaa viettää, sanoo Mari.
Mutta kyllä lossi vielä mielessä on.
– Voi, onhan se jossain selkäytimessä vielä. Vieläkin tulee esimerkiksi töistä lähtiessä vilkaistua kelloa ajatuksella, että onko lossissa taukoaika. Tai kun auto tulee vastaan, niin pohtii, että ehdinköhän nyt lossille vielä. Ei se ihan heti unohdu. Sillasta kyllä nautitaan!

Erittäin merkittävä juttu
Tuotantoassistenttina Järvi-Saimaan Palveluissa työskentelevä Emmi Tiimonen on varsin tuore sulkavalainen. Reilun vuoden Lohilahdella asunut Emmi ehti kokea myös lossilla kulkemisen, jota hän ei alkuun ajatellut mitenkään riesana.
– Kun jatkuvasti joutui tätä matkaa ajamaan, niin kyllä se arjessa sitten tuntui, toteaa Emmi.
– Matka-aika lyheni jopa puolella. Eli onhan se merkittävä muutos ollut. Lossimatkaan piti varata ainakin se puoli tuntia, joskus meni enemmänkin. Nyt 17 kilometrin matka sujuu 15 minuutissa. Kävin jonkun aikaa Sulkavalla töissä Savonlinnasta ja kyllä matka meni nopeammin kuin lossin aikana Lohilahdelta.

Vaikuttaahan se elämään
Tarja Torvinen asuu Lohilahdella vain parinsadan metrin päässä Puumalan rajasta. Työmatkaa Sulkavan terveyskeskukseen kertyy 36 kilometriä suuntaansa.
– Nyt menee matkaan noin 25 minuuttia, kun on hyvä keli. Talvella varmaan vähän enemmän. Lossin aikaan aikaa meni sellaiset 15–20 minuuttia enemmän, riippuen siitä miten lossi sattui kohdalleen. Helpompaahan se matkanteko nyt on, Tarja toteaa.
Vapaa-päivinä ja lomilla ostosmatkat suuntautuivat aiemmin usein Imatralle päin. Työpäivinä asiointi sujuu kyllä kirkonkylässä.
– Imatran suuntaan on ollut vaan helpompi lähteä. Nyt tulee varmasti käytyä useammin Savonlinnassakin päin, sanoo Tarja.

Lataa viikon 47 Sulkava-lehti pdf-muodossa täältä!

Tilaa lehti täältä!

Avainsanataikataulut arki Emmi Tiimonen lohilahti lossi Mari Auvinen silta Tarja Torvinen Toni Pikkusilta Vekaransalmi
Facebook
Edellinen julkaisu

Silta tuo helpotusta ja vapautta arkeen

Seuraava julkaisu

Heijastinliivit otettiin riemulla vastaan

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Koivet kuntoon Tanhuvaarassa 14.5.2025
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla 14.5.2025
  • Saimaan Teatteri saapuu Sulkavalle 14.5.2025
  • Ihmemaa-festivaali kesän kohokohta 14.5.2025
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla 14.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös