Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Vekaransalmen työjuhta väistyi sillan tieltä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 23.10.2019

Vekaransalmen silta avattiin liikenteelle viime viikon keskiviikkona aamuyöstä ennen kukonlaulua. Samalla painuivat historian kirjat kiinni Vekaransalmen satavuotisen lossiliikenneperinteen osalta.

Vekaransalmen lossin kohtalo on vielä avoinna, totesi työturvallisuus- ja liikennejohtaja Matti Markkanen Finferries Oy:stä.

– Lossin kuljetus Savonlinnaan on tällä hetkellä vuorossa. Siellä sille suoritetaan huoltotelakointi.

Markkanen kertoi, että ELY-keskus kilpailuttaa parhaillaan lauttapaikkoja.

– Kilpailutustilanne on käynnissä, joten odotetaan ELY:n päätöstä. Sen jälkeen tiedetään tarkemmin, mihin Vekaransalmen entinen lossi sijoitetaan.

ELY-keskus suunnittelee julkisen liikenteen reittejä sekä maanteillä että vesistöjen yli.

– Lauttaliikennettä on edelleen, joten losseista on tarvetta. Uusi sijoituspaikka riippuu siitäkin, millaiset reitit ovat jatkossa.

Vesiteitse kulkeva lossi pystytään siirtämään uuteen palvelupisteeseen ajamalla.

Savonlinnassa tehtävä huolto on normaalia ylläpitohuoltoa, jossa kuluvia osia vaihdetaan uusin. Tarvittaessa esimerkiksi myös moottori voidaan uusia.

– Vekaransalmen lossiliikenteen loputtua Saimaalla on yksi lossipaikka vähemmän, joten työntekijöiden kokonaismäärä väheni samalla. Vahvuudesta poistui viisi miestyövuotta. Välillisiä vaikutuksia on myös siten, että lossi työllisti esimerkiksi huoltomiehiä.

Lauttaliikenteen poistuminen herättää nostalgisia tunteita.

– Lossiliikenne on ollut monessa kyläyhteisössä merkittävä osa elämää. Lossit ovat tarjonneet mahdollisuuden liikkumiseen.

Teksti: Sofia Flygare

Lue lisää viikon 43 Sulkava-lehdestä!

Avainsanattyöturvallisuus- ja liikennejohtaja Matti Markkanen Finferries Oy Vekaransalmen lossin kohtalo Vekaransalmen sillan avaus liikenteelle
Facebook
Edellinen julkaisu

Yrittäjäystävällisyydestä tunnustusta Sulkavalle

Seuraava julkaisu

Syyskirppis Kaipolassa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös