Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Influenssarokotteet jakeluun marraskuun lopussa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 25.9.2019

Talven tultua influenssavirukset alkavat jyllätä. Influenssa tarttuu joko pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai kosketuksen kautta esimerkiksi käsien välityksellä ja niistäessä. Tartunnan saanut voi levittää tautia eteenpäin jo päivää ennen oireiden alkua.

Influenssaa vastaan pyritään kehittämään tehokkaita rokotteita.

– Sulkavalla influenssarokotukset ovat yleensä alkaneet loka-marraskuussa. Tänä vuonna rokotteet tulevat noin kuukautta myöhemmin. Syynä on se, että valmistajat ovat tarkistaneet viruskantaa. Rokote on kehitetty maailmalta kerätyistä viruskannoista, jotta se olisi tehokkaampi. Tämä on vienyt aikaa, joten siksi rokote tulee jakeluun myöhemmin kuin viime vuonna, kertoo terveydenhoitaja Kaarina Virta.

Vanhukset, lapset ja heikkokuntoiset henkilöt kuuluvat riskiryhmään. He saavat rokotteen maksutta. Lisäksi riskiryhmien kanssa tekemisessä olevat henkilöt kuuluvat maksuttoman influenssarokotusohjelman piiriin.

Teksti: Sofia Flygare

Lue koko juttu viikon 39 Sulkava-lehdestä!

 

Avainsanatinfluenssarokote 2019 rokotukset Sulkavalla terveydenhoitaja Kaarina Virta
Facebook
Edellinen julkaisu

Markun ura urkeni Australiassa

Seuraava julkaisu

Maakaapeloinnin jäljet siivotaan ensi juhannukseen mennessä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Supervoimana uni 21.5.2025
  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös