Partalansaaren taika tavoitti uudelleen hollantilaisen Frank Wijnmaalenin, 45, ja hänen äitinsä Will Wijnmaalenin, 76, heidän tullessaan vierailulle Partalansaarelle yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
Kun Arja halasi, tuntui kuin olisin tullut kotiin, herkistyi hollantilainen Will Wijnmaalen, 76. Edellisestä vierailusta Partalansaarelle oli ehtinyt vierähtää vuosikymmeniä.
Partalansaaren Lomakodin emäntä Arja Schenkwein ja Will Wijnmaalen ovat pitäneet yhteyttä kirjeitä kirjoittamalla.
– Arja on monet kerrat pyytänyt meitä käymään uudelleen, joten nyt päätimme lähteä matkalle.
– Minua kiinnosti nähdä, miten vanha sinusta on tullut, vitsaili Schenkwein, minkä jälkeen ystävykset puhkesivat raikuvaan nauruun.
– Vierailimme täällä kesällä 1986 ja myös kesällä 1987. Molemmat matkat kestivät kolme viikkoa mukaan lukien tulo- ja paluumatkat, kertoi Frank Wijnmaalen.
Sulkavan lomakohteen perheen äiti oli löytänyt matkatoimiston esitteestä. Sen aikaisilla matkoilla oli mukana myös perheen isä, joka menehtyi kaksi vuotta sitten.
– Siihen aikaan matkustimme autolla kolme päivää suuntaansa. Ajoimme ensin Ruotsiin ja sieltä tulimme laivalla Turkuun, mistä matka jatkui edelleen kohti Sulkavaa. Siihen aikaan käytössä ei ollut navigaattoreita eikä matkapuhelimia, joten pysähdyimme välillä kysymään neuvoa, rouva Wijnmaalen muisteli.
– Olin niinä kesinä 12- ja 13-vuotias. Minulla oli silloin vielä blondi tukkakin päässä, muisteli nykyisin lähes kalju Frank Wijnmaalen.
Hänellä oli paljon muistoja, jotka syttyivät uudelleen eloon lomakylän miljöössä.
Hän kertoi muistavansa hyvin myös Lomakodin saunan.
– Saunoin illalla kaksi kertaa. Illan pimennyttyä kävelin taskulampun valossa uudelleen saunaan ja olin siellä yksin omine ajatuksineni ainakin tunnin. Kuuntelin hiljaisuutta.
– Aivoni ovat kuin patteri, joka latautuu täällä.
Will Wijnmaalen totesi, että hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta saa parhaimman käsityksen paikan päällä itse ne kokien.
– Merkityksellisintä, mitä olemme täältä saaneet, on ilmapiiri. Vieraanvaraisuus ja luonto. Kaikki on samanlaista kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ainoastaan ihmisiä on vähemmän. Ihmiset tekevät samoja asioita kuin ennenkin, mutta heitä on vain vähemmän tekemässä niitä, pohti Frank Wijnmaalen.
Ajan ratas on pysähtymätön, sen hänkin on tiedostanut vahvasti.
– Äitini on terve ja hyvässä kunnossa, mutta huomisesta ei voi koskaan tietää. Halusimme lähteä tälle matkalle ennen kuin tulee päivä, jolloin se on liian myöhäistä.
Teksti ja kuva: Sofia Flygare
