Pitkän uran Stora Enson metsäasiantuntijana tehnyt Matti Makkonen jää eläkkeelle marraskuun alussa. Miehen läksiäiskahveja vietettiin kuitenkin jo maanantaina Linkolan Erän kodalla, sillä Makkonen pitää kertyneet lomat ennen varsinaisten eläkepäivien alkamista.
– Viimeinen työpäivä oli viime perjantaina, Makkonen totesi.
Miehelle ehti kertyä 42 palvelusvuotta saman työnantajan palveluksessa.
– Tulin Enso-Gutzeitille kesätöihin vuonna 1971, ja vakituisena työntekijänä aloitin vuonna 1983.
Metsäalalle Makkonen päätyi sanojensa mukaan luonnostaan.
– Isä oli metsäpuolella töissä. Lisäksi vapaa työ houkutti. Tässä työssä ei ole virastoaikaa eikä tarvitse kelloa kytätä. Parasta työssä onkin ollut se, että 70 prosenttia työajasta voi itse sommitella.
Lue koko juttu viikon 36 Sulkava-lehdestä! Tilaa lehti täältä!