Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri/Uutiset

Yrittäjät hankkivat suihkulähteen Uitonvirtaan

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 29.5.2019

Uitonvirrassa, kirkon edustalla olevan pienen lahden suulla ohikulkijoita on toista viikkoa ilahduttanut soma suihkulähde. Sen hankkivat Sulkavan Yrittäjät.

– Kun kunta ei aikanaan puoltanut hanketta, yrittäjäyhdistys lähti itsenäisesti viemään sitä eteenpäin ja kartoitti, mitä lupia tarvitaan, kertoo Sulkavan Yrittäjien puheenjohtaja Juha Reponen.

Ajatuksen Uitonvirrassa olevasta suihkulähteestä sai alun perin edellisessä valtuustossa ollut kunnanvaltuutettu Jari Partanen. Silloinen kunnanhallitus ei kuitenkaan pitänyt aloitetta toteuttamiskelpoisena.

Sulkavan Yrittäjien mielestä idea oli kuitenkin hyvä.

– Ajattelimme, että mukava olisi tuollainen saada, jos se pystytään pienellä vaivalla hankkimaan. Syksyn pimeillä se toisi mukavaa valoa virralle, Reponen toteaa.

Jutun kuva: Juha Reponen

Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.

AvainsanatJari Partanen Juha Reponen suihkulähde Sulkavan Yrittäjät
Facebook
Edellinen julkaisu

Laiturit täyttyivät veneistä

Seuraava julkaisu

Kuntalaisillassa keskusteltiin Sulkavan omista sote-asioista

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kolarirakennus vihdoin syynin alle
  • Isoäiti ryöstettiin Alanteentiellä
  • Sulkavan vankilan entinen vanki rakensi elämänsä uudelleen
  • Rauhala toimi kahden perheen kotina
  • Kunnianloukkauksesta sakkoja
  • Hammashuolto loppuu Sulkavalla jo kesällä
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan innokkain tapahtumakävijä
  • Rangaistus kissojen julmasta kohtelusta
  • Sulkavan pienokaiset ihastuttivat vauvaperheillassa

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Tiiterontuvan johtajan intohimona kehittäminen 10.2.2026
  • Kosmisia säkeitä Sulkavalla 10.2.2026
  • Sulkavan pienokaiset ihastuttivat vauvaperheillassa 4.2.2026
  • Sulkavan koulun urakkakilpailutus julki 4.2.2026
  • Tiittalan kartanon kevät käynnistyy 4.2.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös