Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri/Uutiset

Antti Ketonen esiintyi Kevätmarkkinoilla

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 22.5.2019

Sulkavan Kevätmarkkinat näyttivät jälleen vetovoimansa. Väkeä oli tullut paikalle Sulkavan lisäksi muiltakin paikkakunnilta.

– Kaikki menee. Leivät, kukot, piirakat, luetteli Sirkan leipomoa pyörittävä Sirkka Makkonen. Hän kertoi myyneensä leivonnaisia Sulkavan Kevätmarkkinoilla aiempinakin vuosina. Sirkan leipomo pitää torikahviota Savonlinnassa kesäisin.

Laulaja Antti Ketonen kertoi heränneensä Helsingissä aamulla kello viisi, jotta ehtii Sulkavan Kevätmarkkinoille esiintymään.

Ketonen sai yleisön mielenkiinnon pikkuväestä vaariin esiintymisensä aikana. Yleisö kuuli myös viime vuonna radion soittolistojen kärkeen nousseen, platinaa striimanneen Olisitpa sylissäni -kappaleen. Se sopi hyvin esitettäväksi Sulkavalla, jonka sloganissa mainostetaan Saimaan sylissä sijaitsevaa paikkakuntaa.

Kevätmarkkinoilla pienimmille lapsille aktiviteetteina olivat pomppulinna ja puuhapaikka, jossa oli mahdollista askarrella. Isompia lapsia kiinnosti erityisesti sulkavalaisen veneenrakentaja Heikki Joskittin soutulaite, jolla pääsi harjoittelemaan vetoja. Sulkavan ratsastajat olivat tuoneet paikalle Irmeli-vuonohevosen ja Lotte-ponin. Ratsut kuuluvat Leijonamielen talliin.

Kokonaiskävijämäärä on vakiintunut viime vuosina 350-450 välille.

Kevätmarkkinoiden järjestelyistä vastasivat lukion yrittäjyyslinjan opiskelijat. Itse markkinapäivänä toiminnassa on lukiolaisten lisäksi mukana lukion ja yläkoulun opettajat sekä osa yläkoulun opiskelijoista.

– Markkinat onnistuivat järjestelyjen puoleen hyvin, totesi Sulkavan lukion yrittäjyyslinjan johtaja Harri Kautonen.

Teksti: Sofia Flygare

Lue koko juttu viikon 21 Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAntti Ketonen esiintyi kevätmarkkinoilla Sulkavan kevätmarkkinat 2019 Sulkavan lukion yrittäjyyslinja
Facebook
Edellinen julkaisu

Siivoustalkoissa plogattiin ja grillattiin

Seuraava julkaisu

Laiturit täyttyivät veneistä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa
  • Espanjalaispariskunta sulkavalaistui Sulkavalla
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Mikä Sulkavaa vuosien varrella järisyttänyt tapahtuma on jäänyt mieleesi?
  • Kerran viikossa syömään paikalliseen ravintolaan
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Elinvoimakoordinaattori lopetti
  • Kuumienkivientielle valmistuu hirsitalo yrittäjien yhteistyönä
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Marjolla kolme vuotta täyteen kauppiaana

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Itäkulmat-hanke esillä kulttuurikahveilla 15.10.2026
  • Serkusten kisapäivä toi soittoa ja naurua Sulkavan kirkonkylälle 13.10.2026
  • Mirkku takaisin elinkeinotoimeen 13.10.2026
  • Sulkavalla hirvenmetsästyskausi alkoi vauhdikkaasti 13.10.2026
  • Kunnanvaltuuston uusi puheenjohtaja valittiin 13.10.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös