Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Soteuttamossa haluttiin edistää paikallistoimintaa hoivahankinnoissa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 13.3.2019

Sitran käynnistämä Soteuttamo-kiertue vieraili Sulkavalla viime torstaina. Tilaisuudessa keskityttiin tarkastelemaan sitä, miten pienet, paikalliset yritykset saataisiin paremmin pärjäämään hoiva-alan kilpailussa, jotta ne eivät jäisi suurten toimijoiden varjoon sote- ja maakuntauudistuksen saapuessa.

Perjantaipäivän aikaan hallitus kaatui ja sote-uudistus peruttiin.

– Tehty työ ei silti joudu romukoppaan. Hoiva-alan yritysten pitää joka tapauksessa olla ennen pitkää mukana Kanta-järjestelmässä, totesi yrityskehittäjä Suvi Korhonen Navitas Yrityspalveluista.

Navitas järjestää parhaillaan koulutuksia, jotka valmentavat hoiva-alan yrityksiä muun muassa digitalisoitumiseen ja sote-uudistukseen.

– Oman selustansa turvaamista on se, että yritykset laittavat sekä tietotaitonsa että järjestelmänsä kuntoon.

Laadukkaiden palvelujen tarjoaminen on selkeä kilpailuvaltti. Ottamalla käyttöön palvelu- ja laatumittareita laatu on myös todennettavissa.

Käytännössä sote-uudistuksen kaatuminen tarkoittaa sitä, että hallinto pysyy edelleen kunnilla.

– Systeemit jatkuvat samoina kuin aiemminkin, summasi Korhonen.

Sulkavan kunnanjohtaja Juho Järvenpää totesi, että Sulkavalla on jo toteutettu oma sote.

– Kilpailutimme kolme isoa palveluntarjoajaa ja Attendo valikoitui vuoden 2017 alusta Sulkavan hoiva- ja terveyspalvelujen tuottajaksi. Toimijan kanssa sovittiin könttäsumma, 11,5 miljoonaa euroa, jonka raameissa Attendo on toteuttanut Sulkavan palvelut. Paketti sisältää perus- ja erikoissairaanhoidon, sosiaalipalvelut, vanhusten hoidon ja palvelut. Sopimuskausi solmittiin kymmeneksi vuodeksi.

– Tämä on ollut Sulkavan kuntahistorian kaikkien aikojen suurin muutos. Palautteen perusteella toteutukseen on oltu tyytyväisiä. Kuntalaisten elämään se ei ole vaikuttanut, toimintaa pyöritetään esimerkiksi samoissa tiloissa kuin ennenkin. Kunnan etuna on ollut kustannusten hallittavuus.

Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.

Avainsanathoiva-ala juho järvenpää Navitas Yrityspalvelut sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistus Soteuttamo Sulkava Suvi Korhonen yrittäjyys
Facebook
Edellinen julkaisu

Urheilukärpänen puraisi Tunnilan nuorisoa 70-luvulla

Seuraava julkaisu

Omatekoisilla pilkeillä nappaa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Koivet kuntoon Tanhuvaarassa 14.5.2025
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla 14.5.2025
  • Saimaan Teatteri saapuu Sulkavalle 14.5.2025
  • Ihmemaa-festivaali kesän kohokohta 14.5.2025
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla 14.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös