Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Hoiva-alan kriisi koskettaa kunnallisia ja yksityisiä toimijoita

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 13.2.2019

Sulkavalla hoivapalveluiden ongelmat eivät ole poikineet viranomaisille paljoa valituksia, mutta suullisesti asioista huomautellaan enemmän. Pelko tilanteen pahenemisesta saattaa estää ilmoittamisen epäkohdista.

Vanhusten puutteellista hoivaa koskeva kohu on viime viikkojen ajan pöllyttänyt varsinkin yksityisiä hoivajättejä, kuten Esperi Carea, Mehiläistä sekä sulkavalaisillekin tutuksi tullutta Attendoa. Virran mukaan kohu ei kuitenkaan ole vaikuttanut Tiiterontuvan toimintaan.
– Omaiset eivät ole asian tiimoilta ottaneet yhteyttä muuta yhteydenpitoa enempää.
Virran mukaan Tiiterontuvan hoivan laatu on pyritty pitämään entisen Mikevan tasolla, ja ohjaajat keskustelevat aina tavatessaan omaisten kanssa näiden toiveista asukkaiden hoidon suhteen.
– Toki meillä on olemassa asukas- ja omaistyytyväisyyskyselyt kerran vuoteen ja niistä olemme saaneet hyvää palautetta toiminnastamme. Pidämme usein myös niin kutsuttuja ”tiimipalavereja”, joissa käsitellään sekä henkilökuntaa askarruttavia asioita että myös asukasasioita ja heidän hoitoonsa ja hoivaan liittyviä asioita.
Virta kertoo, että kuuden Tiiterontuvan toimintavuoden aikana valituksia on tullut neljä kappaletta, ja niistä on päästy keskustelemalla yhteisymmärrykseen.
– Vain yksi on johtanut asukkaan siirtoon toiseen hoitopaikkaan.

Kaikki pääsevät vessaan ja suihkuun
Tiiterontuvalla on kolme erillistä pienryhmäkotia: 16- ja 12-paikkaiset tehostetun ympärivuorokautisen palveluasumisen ryhmäkodit sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu kahdeksanpaikkainen ryhmäkoti. Niiden asukkaat tulevat Sulkavalta, Savonlinnasta ja Mikkelistä. Kaikki paikat ovat täynnä, ja tilaa uusille asukkaille tulee yleensä entisen asukkaan kuoltua.

Tiiterontuvalla työskentelee Virran lisäksi yksi sairaanhoitaja, 17 lähihoitajaa, yksi oppisopimusopiskelija, kaksi hoiva-avustajaa, yksi työkokeilussa oleva, joka Virran mukaan on vaihtamassa alaa, yksi kodinhoitaja ja yksi laitoshuoltaja. Lisäksi Tiiterontuvalla keikkailee toinen kodinhoitaja, ja hoivakodissa on myös oma fysioterapeutti, joka tällä hetkellä on kuitenkin äitiyslomalla.
Virran mukaan hoitajat ja ohjaajat tekevät pääasiallisesti hoito- ja hoivatyötä.

Lue lisää 13.2.2019 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Avainsanatattendo hoiva-ala Sulkava tiiterontupa
Facebook
Edellinen julkaisu

Jari Saario soutaa Parkkisen veistämällä veneellä Kööpenhaminasta Helsinkiin

Seuraava julkaisu

Kun Kari kuorma-auton osti

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Luukkosten sukutila on pieni paratiisi Saimaalla
  • Tero Hiltunen ampui suoraan mestariksi
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kirkkoveneiden SM-soudut pidetään ensi viikonloppuna
  • Lohilahtelaisella kampaamolla on pitkä historia
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Saksalainen perhe rentoutuu kesäisin Sulkavan mökillä
  • Antoisa lukijamatka Viroon Pärnuun
  • Sulkavaisten vetonauloina Lohilahdella kesätori ja illallinen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa 23.9.2026
  • Väpepa aloitti kauden Lappeenrannassa 22.9.2026
  • Yrittäjät verkostoituivat Sulkavalla 22.9.2026
  • Mirja Anunti-Virta valittiin Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi 22.9.2026
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet 17.9.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös