Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Viime vuoden vauvat kohtasivat kirjastolla

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 30.1.2019

Viime vuonna syntyneet vauvat ja heidän perheensä kohtasivat toisensa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sulkavan yhdistyksen ja kunnan järjestämässä vauvatapaamisessa kirjastolla viime viikolla. Näiden vauvojen lisäksi Sulkavalle muutti joulukuussa vauvaperhe, mutta he eivät päässeet tapaamiseen. Viime vuonna Sulkavalle syntyi kolme vauvaa. Ensimmäistä vauvaa saatiin odotella kesäkuulle saakka. Kaksi muuta vauvaa syntyivät loppuvuodesta, marras- ja joulukuussa.

Perinteinen rotinakori
Sulkavan kunta päätti muutamia vuosia sitten muistaa kunnan vauvaperheitä vuosittain. Perheet saavat rotinakorin, johon on koottu vauvaperheelle tarpeellista tavaraa. Rotinakorin on koonnut Laura Pöyhönen ja se sisältää Pöyhösen tekemän vauvan torkkupeiton, kypärämyssyn, tuttinauhan, ruoka/kuolalapun sekä onnittelukortin. Korissa on myös kunnan puolesta leivonnaisia, K-Market Wiljamin lahjoittama vaippapaketti sekä S-Marketin lahjoittama hiekkalelusetti.
– Jos sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, niin voidaankin sanoa, että on Jackpotti syntyä Sulkavalle, summasi Susanna Issakainen.

Avainsanatkirjasto MLL Sulkava vauvat
Facebook
Edellinen julkaisu

Saimaa Geoparkissa toimitaan kuin sillä jo olisi Unescon status

Seuraava julkaisu

Olli Kontinen on Sulkavan Vuoden Liikuttaja

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Liikkeen ovet säppiin – yritystoiminta jatkuu silti
  • Sininen mansardikattoinen puutalo
  • Uuden koulun suunnitelmat valmiina
  • Sulkavan vankila historiallisen täynnä vankeja
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Paunonen valittiin Vuoden sulkavalaiseksi
  • Arkea Sulkavan vankilassa
  • Alanteen joulu piristi
  • Soiden ennallistaminen palauttaa luonnon moninaisuuden
  • Suurin unelma saavutettu

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • VäPePa joulutauolle sarjakärjessä 22.12.2025
  • Sininen mansardikattoinen puutalo 22.12.2025
  • Suurin unelma saavutettu 19.12.2025
  • Viidennen Ihmemaa-festivaalin liput myyntiin 19.12.2025
  • Jouluista tunnelmaa yhteisöruokailussa 17.12.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös