Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Vekaralla kokeillaan järvitaimenen viivästettyä istutusta

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 17.5.2018

Viime viikon tiistaina Vekarassa laskettiin järveen upotettuun, noin neljä metriä syvään kasvatushäkkiin 4000 järvitaimenta odottelemaan lopullista vapautusta Saimaan vesiin. Kyse on viivästetystä istutuksesta, jonka avulla kalojen vaellusvietti pyritään hälventämään. 

– Järvitaimenen vaellusvietti on keväällä voimakas. Se heikkenee kesää kohti, kun vesi lämpenee 12 asteeseen, kertoo kalatalousneuvoja ja Sulkavan kalastusalueen isännöitsijä Harry Härkönen. 

Taimenia istutetaan Sulkavan kalastusvesille vuosittain. Aiemmin kalat on laskettu säiliöautosta suoraan veteen. Perinteisellä istutustavalla kuitenkin istutuksista saatava hyöty saattaa jäädä pieneksi.  

– On tutkittu, että parin viikon päästä istutuksesta suurin osa niistä on Etelä-Saimaalla.  

Viivästettyä istutusta on kokeiltu aiemmin Haukivedellä ja Puulavedellä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun istutus tehdään viivästettynä Sulkavalla.

Lue koko juttu torstaina 17.5.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

Avainsanatharry harkönen järvitaimen kala kalatalousneuvoja lohikala Sulkavan kalastusalue vaelluskala Vekara Vekaransalmi viivästetty istutus
Facebook
Edellinen julkaisu

Terveydenhuollon sähköisen asiointipalvelun kautta ajanvaraus onnistuu milloin vain

Seuraava julkaisu

Sulkavan keskustan esteettömyyttä kartoitettiin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Halpalinnan purkutyöt alkoivat, katso valokuvat ja video
  • Mopoilija ajokieltoon Sulkavalla
  • Vuodeosastopotilaat pyritään sijoittamaan Savonlinnaan
  • SV-Element yrityssaneeraukseen
  • Hirvijahti rivakasti käyntiin
  • Sulkavan kanttarellipaikat kartalla
  • Löytyykö vuoden 2025 surkein kylätie Sulkavalta?
  • Lohilahden palvelupiste K-Marketiin
  • Rotinat Kaartilankosken kylätalolla
  • Musakalla yrittäjänä 30 vuotta täyteen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteistyön teema esillä Elinvoimaillassa 24.10.2025
  • Sulkavalla keskusteltu teiden korjaamisen osarahoituksesta 24.10.2025
  • Ympäristöön liittyviä avustuksia jaossa 24.10.2025
  • Sulkava ei pärjännyt surkein kylätie -kilpailussa 24.10.2025
  • Merkityksellistä työtä omistajanvaihdosten parissa 23.10.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös