Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Lohikosken hautausmaalla siivottiin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 17.5.2018

Lohikosken hautausmaalle oli jo hyvissä ajoin tullut innokkaita talkoolaisia haravoiden kanssa. Iloisen puheensorinan säestyksellä siivoilu sujui mukavasti. Jokavuotiset hautausmaiden siivoustalkoot keräsivät jälleen yhteen innokkaita talkoolaisia. Maanantaina siivottiin Sulkavalla ja tiistaina Lohikoskella.
– Sulkavan hautausmaalla oli maanantaina mukana kolmisenkymmentä innokasta talkoolaista, kertoo Vesa Ahonen.
Lohikoskella osallistujien määrä oli parisenkymmentä.
– Täällä on virkeitä eläkeläisiä, kiittelee Juha Hartikainen.
– Täällä kuuluu iloinen puheensorina. Huomaa, että siivoilun lomassa vaihdetaan kuulumiset. Porukka on innokkaasti mukana, kertoo Vesa Ahonen.

Mukava päivä ulkoilun ja jutustelun parissa
Aamu alkoi hartaudella Lohikosken kirkossa, jonka piti Hanne-Maaria Rentola.
– Ihana nähdä teitä kaikkia täällä. Mukavaa, että olette tulleet paikalle.
Hartauden jälkeen siirryttiin haravoimaan ja puoliltapäivin talkoolaisille oli vuorossa ruokailu.
Liisa ja Aatos Valtonen tulivat molemmat mukaan talkoisiin. Aatos on ollut mukana talkoissa jo monena vuonna.
– Täällä on hyvä talkoohenki ja tänne on mukana tulla, kertoi Liisa.
– Täällä ihmiset tapaavat toisiaan ja juttelevat keskenään kuulumiset, kertoi Aatos.

Lue koko juttu 17.5.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Avainsanathautausmaa lohikoski lohilahti talkoolaiset
Facebook
Edellinen julkaisu

Joustava perusopetus hyödyntää oppilaiden omia kiinnostuksen kohteita

Seuraava julkaisu

Jari Mikkonen tykkää jutella soutajien ja soutuvieraiden kanssa: "Soudut on sosiaalinen tapahtuma"

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Raiskauksista tuomittu tyytyi tuomioonsa
  • Rauhala toimi kahden perheen kotina
  • Hammashuolto loppuu Sulkavalla jo kesällä
  • Ympäristöystävällistä metsän harvennusta pienellä metsäkoneella
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan pienokaiset ihastuttivat vauvaperheillassa
  • Tiiterontuvan johtajan intohimona kehittäminen
  • 100 vuoden merkkipaalu saavutettu
  • Kioski Alanteen Helmi finaalissa huippupalvelukilpailussa
  • SV-Element pääsi yrityssaneeraukseen

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Marttaillassa opittiin espanjalaisesta kulttuurista 25.2.2026
  • Elinvoimakoordinaattoriksi 40 hakijaa 25.2.2026
  • Aikuisiän haave marttatoimintaan osallistumisesta toteutui 25.2.2026
  • Touhula täytti 50 vuotta 25.2.2026
  • Sulkavan sähköverkkoa parannetaan 24.2.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös