Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Järvi-Saimaan Palveluiden uusi toimitusjohtaja Riku Jalonen arvostaa Etelä-Savoa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 8.3.2018

Rantasalmen kunnantalolla istui maanantaiaamuna hyväntuulisia miehiä. Järvi-Saimaan Palveluiden väistyvällä toimitusjohtajalla Jukka Partasella, yhtiön puheenjohtajalla Esa Lappalaisella ja varatoimitusjohtajalla Pekka Lyytisellä oli syytä hymyyn, sillä yhtiön liikevaihto oli vuonna 2017 noin 12,9 miljoonaa euroa ja tulos 316 000 euroa. Hyväntuuliselta vaikutti myös yhtiössä ensimmäistä työpäiväänsä tekevä uusi toimitusjohtaja Riku Jalonen. Ainakin lukujen valossa hänen on hyvä aloittaa uudessa työpaikassa.

– Koko henkilöstö on tuloksen takana. Vuodesta 2014 lähtien poissaolot ovat vähentyneet. Viimeinen vuosi tuotti laskua 21 prosenttia, kertoi Esa Lappalainen.

Järvi-Saimaan Palvelut työllisti viime vuonna 147 henkilöä, yhtiön aloittaessa henkilöstön määrä oli 130. Henkilöstön keski-ikä on 51 vuotta. Yhtiöön on tullut nuoria työntekijöitä, mutta se ei ole Pekka Lyytisen mukaan sairauspoissaolojen vähenemisen syynä vaan innostuminen työmaailmaan.

– Yhtiö on satsannut digitaaliseen mediaan. Henkilökunta tuottaa tietoa omasta työstään voimakkaasti ja se vaikuttaa innostavuuteen, sanoi Jukka Partanen.

Partasen, Lappalaisen ja Lyytisen mukaan yhtiöstä on tullut kiinnostava työpaikka. Kun toimitusjohtajan paikka tuli auki, alkoivat puhelimet soida.

– Sain käydä läpi toistakymmentä puhelua. Ruuhka-alueeltakin oli ihmisillä halu päästä tänne. Kaikki päteviä hakijoita, Lappalainen sanoi.

Rantasalmen Tuusmäessä asuva Riku Jalonen osoittautui parhaaksi 25 hakijasta.

– On tärkeä etu, että toimitusjohtaja on lähialueen miehiä, Esa Lappalainen totesi.

Jukka Partanen kertoi olevansa jäämässä erittäin hyvällä mielellä lomille ja sitten elokuussa eläkkeelle.

– Lähden hyvällä mielellä tekemään muita hommia: lämmittämään saunaa, hiihtämään ja valokuvaamaan, hän totesi.

– Ollaan menty parempaan suuntaan. Tavoitteet on saavutettu. Rikun on hyvä lähteä kehittämään yhtiötä.

Lue koko juttu torstaina 8.3.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatEsa Lappalainen Jävi-Saimaan Palvelut jukka partanen juva Pekka Lyytinen Rantasalmi riku jalonen Sulkava
Facebook
Edellinen julkaisu

Kirpputori toimii taas

Seuraava julkaisu

Eri ikäisenä Sulkavalla: Tolvaset asuvat keskellä kaikkea

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Halpalinnan purkutyöt alkoivat, katso valokuvat ja video
  • Mopoilija ajokieltoon Sulkavalla
  • Vuodeosastopotilaat pyritään sijoittamaan Savonlinnaan
  • Löytyykö vuoden 2025 surkein kylätie Sulkavalta?
  • Sulkavan kanttarellipaikat kartalla
  • Lohilahden palvelupiste K-Marketiin
  • Rotinat Kaartilankosken kylätalolla
  • Hirvijahti rivakasti käyntiin
  • Musakalla yrittäjänä 30 vuotta täyteen
  • Sulkavan tapahtumakalenteri

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Kultakoruilla on nyt kysyntää 21.10.2025
  • Ruska-Rastit järjestettiin Sulkavalla, katso kuvat, videot ja tulokset 20.10.2025
  • Hevoset elämäntapana 16.10.2025
  • Vireä Perhe -hanke Sulkavalle 16.10.2025
  • Oulunsaaressa jännitysnäytelmä 16.10.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös