Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Maatalouden luopumistuki loppuu tänä vuonna

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 15.2.2018

Sukupolvenvaihdoksen ennen eläkeikää toteuttaville maatalaousyrittäjille maksettavaa luopumistukea voi hakea vielä tänä vuonna ennen kuin luopumistukijärjestelmä lopetetaan. ProAgria Etelä-Savon asiantuntija Vuokko Ahosen mukaan tuen loppuminen ei ole näkynyt pahemmin vielä hänen asiakkaissaan.

– Tämä on ollut tiedossa jo aika kauan. MELA on tiedottanut hyvin viljelijöitä, Vuokko Ahonen toteaa.

Lisäksi tilakoot eivät yleensä riitä luopumistukeen, vaikka luopujien ikä olisi sopiva.

– Luopumistuelle ei pääse pikkutilalta.

Sulkavalla tapahtuu joka vuosi jonkun verran sukupolvenvaihdoksia, mutta monet niistä ovat tiloja, joiden toiminnan laajuus ei riitä luopumistukeen.

– Tilat ovat erilaisia. Sellaisia sukupolvenvaihdoksia, joista jatkaja saisi elantonsa, ei joka vuosi tapahdu, Vuokko Ahonen sanoo.

Hänen mukaansa sukupolvenvaihdoksia tehdään tällä hetkellä paljon sellaisilla tiloilla, joissa luopujien ikä ei vielä riitä luopumistuelle siirtymiselle. Tilojen seuraavalla sukupolvella alkaa kuitenkin olla sen verran ikää ja kokemusta, että pystyvät jatkamaan yrittämistä.

Varsinkin isoilla karjatiloilla on selkeästi lisääntynyt käytäntö, että sukupolvenvaihdos toteutetaan vaiheittaan.

– Tilasta luopujat myyvät osan tilasta jatkajalle, ja tila jatkaa verotusyhtymänä, ja kun vanhemmat ovat työeläkeiässä, myös loput tilasta siirtyy jatkajalle, Vuokko Ahonen kertoo.

– Ne ovat isompia tiloja, joissa jää tulostakin jaettavaksi.

Lue koko juttu torstaina 15.2.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

Avainsanatkarjatila kasvinviljelytila Luopumistuki maaseutu maatalous maatila ProAgria sukupolvenvaihdos Vuokko Ahonen
Facebook
Edellinen julkaisu

Koululla kisailtiin leikkimielisesti olympialaisten hengessä

Seuraava julkaisu

Katarina & Her Poor Fellas kuvasivat Muikkukossa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa 12.7.2025
  • Saimaalla elää villin Pohjolan vesikansa 11.7.2025
  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla – Katso kuvat! 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös