Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Neuvottelut luottamuspaikoista käynnissä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 4.5.2017

 

Neuvottelut uuden valtuuston hallitus- ja lautakuntapaikoista ovat meneillään. Vielä ei ole päästy yksimielisyyteen valinnoista.

Valtasuhteet huhtikuun kuntavaaleissa eivät Sulkavalla juurikaan muuttuneet. Suurin puolue on edelleen keskusta, jolla on 11 paikkaa uudessa kunnanvaltuustossa. Sosiaalidemokraateilla on kuusi paikkaa, kokoomuksella ja kristillisillä kaksi paikkaa.

Suurempaa hajontaa oli yksittäisten valtuutettujen äänimäärissä. Onko henkilökohtaisilla äänimäärillä merkitystä paikkoja jaettaessa, ei tässä vaiheessa vielä otettu kantaa. Puolueissa ollaan vielä tässä vaiheessa varsin varovaisia kannanotoissa, mutta neuvotteluja on kuvailtu varsin tiukoiksi.

Nykyisen valtuuston puheenjohtaja on Hannu Auvinen (kesk.) ja 1. varapuheenjohtaja Lasse Partanen (kesk.). II varapuheenjohtaja on Vesa Ahonen (sd).  Kunnanhallituksen puheenjohtaja on Kaisa Ralli (kesk.) ja varapuheenjohtaja Ari Partanen (sd). Kunnanhallituksessa on puheenjohtajien lisäksi kaksi keskustalaista, yksi sosiaalidemokraatti ja yksi kokoomuslainen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Leila Virta toivoo ennen kaikkea, että valtuustotyöskentely voitaisiin aloittaa yhteistyömielellä ilman ristiriitoja.

Sosiaalidemokraatit ovat asettaneet tavoitteekseen säilyttää nykyiset paikat hallituksessa.

— Tavoitteet ovat samat ja kyllä meillä toive on saada kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtajan paikka, kertoo Ari Partanen.

Suurimman puolueen eli keskustan tavoitteena on saada vaalituloksen mukainen edustus eri toimielimiin.

Lue lisää Sulkava-lehdestä to 4.5.

Avainsanatkeskusta Kokoomus luottamushenkilöt valtuusto
Facebook
Edellinen julkaisu

Lohilahdella kädentaitonäyttely

Seuraava julkaisu

Attendo: Asiakasmaksut ovat kunnan päättämiä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kolarirakennus vihdoin syynin alle
  • Päätoimittaja Aleksi Keränen on kuollut
  • Isoäiti ryöstettiin Alanteentiellä
  • Ollinpolun matkakotiin tulossa monipuolista toimintaa
  • Sulkavan vankilan entinen vanki rakensi elämänsä uudelleen
  • Kunnianloukkauksesta sakkoja
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uusi NYT-yrittäjä tarjoaa hierontoja Sulkavalla
  • Sulkavan innokkain tapahtumakävijä
  • Rangaistus kissojen julmasta kohtelusta

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Lohikoskelle esitetään kansallispuistoa 2.2.2026
  • Väpepalle täydet pisteet Imatralta 2.2.2026
  • Eloisa kiertää alueen kunnissa 2.2.2026
  • Rauhala toimi kahden perheen kotina 30.1.2026
  • Hammashuolto loppuu Sulkavalla jo kesällä 30.1.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös