Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri

Tunnelmallinen musiikkituokio Lohikosken kirkossa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 23.3.2017

Toivottuja, suomalaisia hengellisiä lauluja. Eri-ikäiset esiintyjät ja yhteisöllinen tunnelma. Näistä muodostui arkipäivän tunnelmallinen musiikkituokio Lohilahdella.

Lohikosken kaunis kirkko täyttyi viime viikon keskiviikkona lähes niin oman paikkakunnan ihmisistä kuin naapurikuntien edustajista.  Eläkeliiton Lohilahden yhdistyksen seniorikuoro järjesti arkisen keskiviikkopäivän piristykseksi kirkkokonsertin.

— Joensuun laulujuhlilta idea lähti ja viime syksynä aloitettiin harjoitukset. Ohjelma on kyllä elänyt ihan koko ajan. Saimme sitten oman kuoron vahvistukseksi koululaiset mukaan, kertoi puheenjohtaja Liisa Valtonen.

Valtosen mukaan kirkkokonserttiin päädyttiin, kun omalla kyläkunnalla ei esimerkiksi seurakuntataloa ole käytettävissä. 15 hengen kuoroa on harjoituttanut ja johti tilaisuudessa Sirkka Immonen. Konsertin ohjelma koostui kaikille rakkaista ja tutuista virsistä ja hengellisistä lauluista. Osan esitti kuoro yksin, osa lauluista laulettiin yhteislauluna koulun oppilaiden ja yleisön kanssa.

Yhden suomalaisten suuresti rakastamista virsistä, Oi, muistatko vielä sen virren, esitti soolona oman kylän tyttö Mari Kaartinen.

Niin kauempaa tulleet konserttivieraat kuin oman kylän väkikin sai lopuksi nauttia herkulliset kirkkokahvit. Emännät olivat paistaneet yksissä tuumin peräti 150 karjalanpiirakkaa, eikä siinä muuten tainnut paljon ylimääräisiä olla.

Lue lisää Sulkava-lehdestä 23.3.

 

Avainsanatlohikoski musiikki seniorilaulajat
Facebook
Edellinen julkaisu

Rinna Ikola-Norrbacka kutsuttu haastatteluun

Seuraava julkaisu

Kunnanhallituksessa rasitesopimus, kaava ja Salpalinjan kirja

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös