Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Satamahankkeen ohjausryhmä nimettiin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 21.8.2024

Sulkavan kunnanhallitus nimesi maanantaina ohjausryhmän, joka lähtee viemään Sulkavan satamatoimintojen ja vesiliikenteen kehittämishanketta eteenpäin.

Sulkavan kunta sai huhtikuussa Etelä-Savon maakuntaliitolta hyväksytyn avustuspäätöksen hankkeelle. Tuen saajan on asetettava hankkeen ohjausta ja seurantaa varten ohjausryhmä.

Ohjausryhmän jäsenten ja pysyvien asiantuntijoiden lukumäärän ja asiantuntemuksen on vastattava hankkeen kokoa ja luonnetta. Rahoittava viranomainen nimeää edustajansa ohjausryhmään asiantuntijaksi.

Ohjausryhmä ei ole vastuussa hankkeen toteuttamisesta, vaan vastuu on yksinomaan tuen saajalla eli kunnalla. Ohjausryhmällä ei ole toimivaltaa tehdä rahoittavalle viranomaiselle kuuluvia päätöksiä.

Kunnanhallitus nimesi ohjausryhmään seuraavat henkilöt: Eetu Nissinen (kunnanvaltuuston puheenjohtaja), Kaisa Ralli (kunnanhallituksen puheenjohtaja), Jani Sairanen (kunnanhallituksen jäsen), Taina Huiskonen (kunnanhallituksen jäsen), Henna Pylkkänen (kunnanhallituksen jäsen), Sakari Varala (kunnanjohtaja),  Asta Veikkanen (tekninen johtaja), Antti Hulkkonen (Järvisaimaan Palvelut Oy) sekä Simo Kaksonen (Järvisaimaan Palvelut Oy).

Lisäksi kunnanhallitus kutsuu ohjausryhmään yhden henkilön Sulkavan Yrittäjät ry:stä, yhden jäsenen Sulkavan pursiseurasta sekä yhden jäsenen Lohilahden kyläyhdistyksestä.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 987 175 euroa. Kustannukset jakaantuvat asiantuntijapalveluihin 149 800 euroa sekä rakennusurakoihin ja hankintoihin 837 375 euroa.

Avustusta saatiin kehittämisen osuuteen 80 prosenttia ja investointien osuuteen 70 prosenttia. Wiljami-uusi

Avainsanatsatama satamahanke satamien kehittäminen
Facebook
Edellinen julkaisu

Sulkava kilpailuttaa sähköntoimittajan

Seuraava julkaisu

Löytöjä Sulkavan kunnan kirpputorilta

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös