Joka toinen viikko seurakuntatalon keittiön valloittavat vapaaehtoiset. Maanantai on kokkauspäivä. Tiistaisin ruoat pakataan annospakkauksiin ja jaetaan diakonisen avun tarvitsijoille. Koronan vuoksi ilmaisruokailut toteutetaan ainakin toistaiseksi ateriajakeluina.
– Sosiaalinen kohtaaminen ilmaisruokailujen yhteydessä on ollut tärkeä. Siitä on nyt jouduttu toistaiseksi luopumaan. Seurakuntasalissa tapahtuvaan ilmaisruokailuun siirrytään heti, kun rajoitukset puretaan ja se on turvallista, toteaa diakoni Anne Borén.
Seurakunnassa on oltu kuitenkin neuvokkaita. Ruokien valmistusta on edelleen jatkettu. Aterioiden jakelu tapahtuu nyt siten, että ruoka-avun tarvitsijat noutavat valmiit annosateriat seurakuntatalolta. Näin on toimittu vuoden 2020 keväästä lähtien heti, kun koronatilanne on kääntynyt huonommaksi.
Sulkavan Martat ovat olleet mukana ateria-avun järjestämisessä vuoden 2018 lokakuusta lähtien. Marttojen talkoovuoro on kerran kuukaudessa. Benita Vogt-Kankkunen viipaloi kurkkuja, tomaatteja ja suolakurkkuja kannellisiin kippoihin. Rauni Eronen kauhoo kermaperunoita ja kinkku-kasviskastiketta annosrasioihin. Lisäksi mukaan pakataan juustovoileipiä ja omenamannapuuroa.
– Seurakuntatalon emäntä Heli Hämäläinen suunnittelee talkoolaisten kanssa ruokalistat ja vastaa ruokatarvikkeiden hankinnasta, kertoo Borén.
Teksti ja kuva: Sofia Flygare
Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 5/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!