Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Pannukakulla päivä käyntiin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 1.12.2021

Sulkavan 4H-yhdistys aloittaa yläkoululaisten aamupalakokeilun tänä perjantaina. Aamupalaa on tarjolla jatkossakin perjantaisin kello 8–8.45 yhdistyksen tiloissa. Aamupala on nuorille maksuton.

– Tarjolla on perinteistä pannukakkua ja hilloa, sekä mehua, teetä ja kahvia. Tilojen vuoksi tarjottavat kannattaa pitää mahdollisimman helppoina toteuttaa, kertoo Sulkavan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannamari Autio.

Bussikyytien vuoksi koululaisia saapuu opinahjoon aamuisin jo kello 8.10, vaikka koulu alkaa vasta yhdeksältä. Nuorilta itseltään on saatu viestiä, että kouluaamuina aamupalan syöminen tahtoo jäädä vähäiseksi. Toisaalta, vaikka aamupalan olisi ehtinyt syödäkin, koulun alkaessa yhdeksältä aamupalasta on jo mennyt melko kauan aikaa. Sulkavan 4H-yhdistys päätti tarttua asiaan ja järjestää yhdistyksen tiloissa nuorille aamupalakokeilun, joka toteutetaan kerran viikossa perjantaisin.

Teksti : Sofia Flygare
Kuva: Myllyn Paras

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 48/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

 

AvainsanatHannamari Autio pannukakkua aamupalaksi Sulkavan 4H-yhdistys yläkoululaisten aamupalakokeilu Sulkavalla
Facebook
Edellinen julkaisu

Lapset nauttivat teatterista

Seuraava julkaisu

Kunnassa tehtiin digiloikka

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kaivinkoneen puikoissa näkee oman käden jäljen
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan soutu-uistelussa hyviä saaliita
  • Kukkaistutukset ihastuttavat
  • Huh, hellettä!
  • Tunnilan maantiejuoksun tulokset
  • Villisikahavainto Sulkavalla
  • Tukka hyvin, kaikki hyvin
  • Aarreaitta navetan ylisillä
  • Kirppiksillä tehtiin löytöjä
8
Näytelmä

Joko kävit katsomassa Kaartilankosken kesäteatterin näytöksen Amerikan morsian?

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Kuusi sepelkyyhkyä jo saaliina 18.8.2025
  • Järvi-Saimaan kansalaisopisto sai sulkavalaisen rehtorin 18.8.2025
  • Palokunnan harjoitukset alkavat 18.8.2025
  • Kiehtova savusaunailta Tiittalassa 15.8.2025
  • Nuotanvetoa luontoretkellä 15.8.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös