Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Kutrit kuntoon kunnantalolla käydessä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 3.11.2021

Kunnantalon tiloissa toimivien yritysten kirjo kasvoi lokakuun puolivälissä, kun Parturi-Kampaamo Marke muutti kunnantalon toisessa kerroksessa sijaitsevaan liikehuoneistoon.

Paturi-kampaamoyrittäjä Satu Kainulainen on tyytyväinen uusiin tiloihin. Hän on saanut kaikki tavarat ja tuotteet hyvin järjestykseen.

– Suurin mullistus aiempaan työtilaan verrattuna on siinä, että täällä on kaksi erillistä asiakaspaikkaa. Aiemmissa tiloissa asiakaspaikkoja oli kolme ja ne olivat vierekkäin. Kaksi asiakaspaikkaa on yksinyrittäjälle riittävä määrä, mutta mahdollistaa kuitenkin sen, että voin ottaa esimerkiksi perheenjäseniä yhtä aikaa.

Yrittäjä toteaa, että asiakkaat ovat löytäneet hyvin uusiin tiloihin.

– Opastekylttejä on vielä tulossa lisää. Yrityksen Facebook-sivuille laitan ajankohtaisia asioita. Liikkeeseen pääsee helposti, koska talo on rinteessä ja takapihan puolella sijaitseva ovi on katutasossa. Parkkipaikkoja on runsaasti kummallakin puolella kunnantaloa.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 44/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

 

Avainsanatkampaaja Sulkavalla Parturi-kampaamo Marke Satu Kainulainen
Facebook
Edellinen julkaisu

Elina Valtonen metsäasiantuntijaksi Sulkavan Metsänhoitoyhdistykseen

Seuraava julkaisu

Tuhkahautauksen suosio kasvaa Sulkavallakin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Supervoimana uni 21.5.2025
  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös