Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Emolehmätilallinen Kerkko Kervinen kokee Sulkavan hyväksi paikaksi olla maatalousyrittäjä, mutta viljelijöiden syyllistäminen harmittaa – ”Vaikka tiloilla tehdään monta asiaa hiilen sitomiseksi, niin silti saa lehdistä lukea, ettei maalla tehdä mitään”

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 1.9.2021

Elokuun lopun päivänä vasikat mölähtelevät tulijalle Kerkko Kervisen tilalla Partalansaarella.

– Alkuviikosta oli kovempi meteli, kun vieroitettiin vasikat emoistaan. Nythän täällä on jo rauhallista, toteaa Kervinen.

Tilalla laiduntaa noin 60 emolehmää ja kaksi siitossonnia. Vasikat mukaan lukien tilalla on elokuun lopulla noin 110-päinen karja, ja tilan eläinmäärä on suurimmillaan.

– Talveksi sitten vähenee, kun kaikki sonnivasikat ja osa lehmävasikoista lähtevät syksyllä pois.

Kervinen on tähän mennessä saanut tilin kerran vuodessa, kun puolivuotiaat ja vieroitetut vasikat haetaan syksyisin pois. Tämä vuosi on ensimmäinen, kun tilalla on myös syksyllä poikivia lehmiä, joiden vasikat jättävät synnyintilansa sitten keväällä. Se hieman tasaa tulonmuodostusta.

Kervinen kokee, että Sulkavalla karjatilallisen on hyvä työskennellä. Häntä kuitenkin kismittää, että ilmastonmuutoksen ympärillä käytävä keskustelu syyllistää maataloutta ja varsinkin karjatiloja.

– Vaikka parhaansa yrittää, ja tiloilla tehdään monta asiaa hiilen sitomiseksi, niin silti vain saa lehdistä lukea, että maalla ei tehdä mitään. Kyllähän se välillä harmittaa.

Teksti ja kuva: Tea Ikonen

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 35/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

Avainsanatemolehmätila hiilensidonta ilmastonmuutos karjatila Kerkko Kervinen maatalous
Facebook
Edellinen julkaisu

Helteinen kesä lisäsi töitä vihannespelloilla, ja sadetykit tuuttasivat vettä lähes vuorokauden ympäri – ”Kasvihuoneiden lämpötila oli pahimmillaan yli 40 astetta”

Seuraava julkaisu

Musiikki- tai tanssi-harrastuksen voi aloittaa milloin vain - Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston opetuksessa on tilaa Sulkavalla

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kaivinkoneen puikoissa näkee oman käden jäljen
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan soutu-uistelussa hyviä saaliita
  • Kukkaistutukset ihastuttavat
  • Huh, hellettä!
  • Tunnilan maantiejuoksun tulokset
  • Villisikahavainto Sulkavalla
  • Tukka hyvin, kaikki hyvin
  • Aarreaitta navetan ylisillä
  • Kirppiksillä tehtiin löytöjä
8
Näytelmä

Joko kävit katsomassa Kaartilankosken kesäteatterin näytöksen Amerikan morsian?

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Seikkailu-urheilun EM-kisa myös Sulkavalla 21.8.2025
  • Norppien bongausta mökillä Partalansaarella 21.8.2025
  • Marjasato erinomainen 19.8.2025
  • Qvintus voitti SM-kultaa 19.8.2025
  • Halpalinna puretaan syksyllä 19.8.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös