Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Rotat ja maatuvat keräyspaperit saavat häädön vanhalta pitäjäntalolta, ja tilalle on luvassa uutta elämää – ”Siellä voitaisiin pitää kesäkahvilaa tai taidenäyttelyitä”

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 18.11.2020

Kunnan työvalmentaja Leena Sinkkonen on innoissaan. Kirkon parkkipaikalla sijaitseva vanha punainen pitäjäntalo on vihdoin saamassa uutta elämää, ja kunta on tehnyt suunnitelmia sen kunnostamiseksi. Ensin on kuitenkin saatava pitäjäntalon hautausmaan päätyyn kerääntyneet vanhat paperinkeräyslehdet pois. Niitä on kerätty sinne Sinkkosen mukaan 80-luvulta asti.

– Tupa on menossa kunnostukseen, ja olemme saaneet ohjeet, että kierrätyslehdet on saatava sieltä pois, toteaa Sinkkonen.

Paperinkierrätystoiminta vanhalla pitäjäntalolla on viime vuosina hiljentynyt. Paperin määrä on vähentynyt, ja lisäksi eri puolille kuntaa on tullut uusia paperinkierrätyspisteitä.

Hidastuneen tahdin takia vanhaa paperinkeräyspistettä on alettu tyhjentää harvakseltaan. Se taas on aiheuttanut sen, että alimpana olevat lehdet ovat alkaneet maatua, mikä on houkutellut rottia ja saanut rakennuksen alimmat hirret lahoamaan. Jossakin vaiheessa jopa asunnottomat ovat hakeneet suojaa paperinkeräyspisteeltä.

– Ne alimmat lehdet ovat saaneet maatua siellä 20 vuoden ajan, mikä on vahingoittanut rakennusta. Rakennus on suojeltu, joten se ei vastaa tarkoitustaan.

Sinkkonen toivoo, että kunnostuksen jälkeen rakennus voisi palvella kuntalaisia monipuolisemmin.

– Siellä voitaisiin pitää kesäkahvilaa tai taidenäyttelyitä. Jotain yhteisöllistä sinne pitäisi joka tapauksessa saada. Haaveilen siitä, että tämä koko miljöö olisi täynnä viheralueita ja kasvilavoja. Tuon rannan voisi kunnostaa viihtyisäksi oleskelualueeksi. Kunnantuvan alueen pitäisi olla kuntalaisten käytössä, Sinkkonen visioi.

Teksti ja kuva: Hanna Partanen

Julkaisemme nettisivuillamme lyhyitä pätkiä jutuistamme. Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 47/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

AvainsanatPaperinkeräys Sulkava vanha pitäjäntalo
Facebook
Edellinen julkaisu

Sulkava 390 vuotta: Iitlahden kappelikunnasta itsenäiseksi kirkkopitäjäksi - Pitäjän keskuspaikaksi muodostui viiden talon kylä

Seuraava julkaisu

Korona melkein kaatoi Anniinan tilitoimistoyrityksen - Sitkeä nainen aloitti nollasta kaksi kertaa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös