Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Toiselle on onni olla kotona mahdollisimman pitkään, toiselle ei – eläkeyhdistysten edustajat kertovat, millaisissa olosuhteissa on hyvä vanheta

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 30.9.2020

– Kun jäin eläkkeelle, tuntui ensin, että johan on aikaa tehdä sitä ja tätä. Nyt olen monessa mukana. Sekin on tietysti onni, toteaa Sulkavan Eläkeläisystävien puheenjohtaja Mirjam Hämäläinen.

Hämäläinen pohtii, ettei omassa kodissa vanheneminen välttämättä kaikille ole onni.

– Ei ole onni asua omassa kodissa yksinään matkan päässä. Se olisi onni, jos pääsisi vessaan, suihkuun ja muihin tiloihin kulkemaan helposti. Ennen vanhaan rakennetuissa taloissa on vaikea liikkua.

– Minusta on mukavaa, kun ihmiset pitävät huolta itsestään. Vanheneminen on jokaisen kohtalo, vastaa Sulkavan Eläkkeensaajien puheenjohtaja Olli Rautsiala kysymykseen, millaisia positiivisia asioita ikääntymisessä on.

Hyvä terveys ja ympäröivä maaseudun luonto tarjoavat Rautsialan mielestä hyvät olosuhteet ikääntymiselle.

– On kiva käydä marjassa ja sienestämässä. Tosin risut ja kannot tahtovat vanhemmiten olla liian korkeita.

Eläkeliiton Lohilahden yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Valtosen mukaan ikääntymisessä on hienoa se, että eläkeläiset voivat olla toistensa tukena, suunnitella asioita ja iloita yhdessä.

– Voidaan jutella vaikeista ja hyvistä asioista, Valtonen pohtii.

Ikääntymiseen liittyy myös se, että elämän varrella on kerääntynyt paljon käytännön kokemusta.

– Miten sitä nyt sanoisi, onhan sitä vähän viisaampi.

Eläkeliiton Sulkavan yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Paunonen pitää siitä, että eläkeläisenä saa suunnitella itse rytminsä. Hän toteaa eläkeläisille olevan tarjolla monenlaisia harrastuksia, esimerkiksi kunnan tarjoamat kuntosalivuorot maanantaisin ja perjantaisin sekä yhteistyö kansalaisopiston kanssa. Aktiviteeteissa on myös sosiaalinen puoli: niissä näkee saman ikäisiä ja samassa tilanteessa olevia. Paunosen mukaan onkin hyvä pyrkiä olemaan mahdollisimman monessa mukana.

Paunonen arvelee ikääntymisen olevan onnellista, jos voi elää mahdollisimman pitkään kotioloissa.

– Jos kotona ei pysty olemaan, olisi hyvä, että se oleminen olisi mahdollisimman hyvää ja turvallista jossain muualla. Jos omaisia olisi lähellä, loisi se turvallisuutta, Paunonen pohtii.

Teksti: Tea Ikonen

Kuva: Sulkava-lehden arkisto

Julkaisemme nettisivuillamme lyhyitä pätkiä jutuistamme. Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 40/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

AvainsanatEläkeliiton Lohilahden yhdistys Eläkeliiton Sulkavan yhdistys Liisa Valtonen Mirjam Hämäläinen Olli Rautsiala Pertti Paunonen Sulkavan Eläkeläisystävät Sulkavan Eläkkeensaajat
Facebook
Edellinen julkaisu

Alanteentien kummalliset vesiongelmat ovat jatkuneet vuosia – "Muistan menneeni saunan suihkuun, ja olisi kuin olisi laskenut liuotinta päälleen"

Seuraava julkaisu

Vapaaehtoistyöstä puhutaan ensi tiistain tapahtumassa, luvassa myös koulutusta – "Se on todella tärkeää työtä kaikille kuntalaisille ja kunnan elinvoimaisuudelle"

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös