Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kunnan ja yrittäjien vuoropuhelu toimii – Sulkava Etelä-Savon toiseksi yritysmyönteisin kunta

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 17.6.2020

Suomen Yrittäjien teettämän valtakunnallisen Yrittäjien kuntabarometrin mukaan Sulkava on Etelä-Savon toiseksi yritysmyönteisin kunta. Ykköspaikan vei Puumala. Sulkava ja Puumala pärjäsivät myös valtakunnallisesti: suomen alle 10 000 asukkaan kuntien TOP 10 -listalla Puumala sijoittui kolmanneksi ja Sulkava kahdeksanneksi.

Kyselyn tulosten perusteella Sulkavalla ja Puumalassa ollaan tyytyväisiä siihen, että elinkeinopolitiikka on kunnissa tärkeässä asemassa, ja että viranhaltijat ja luottamushenkilöt arvostavat yrittäjyyttä. Molemmissa kunnissa yrittäjät myös kokevat, että kunta on onnistunut uusien yritysten saamisessa pakkakunnalle paremmin kuin muualla alueella, ja lupahakemusten käsittely on sujuvaa.

– Koetaan, että yrittäjien asema on kunnan päätöksenteossa tärkeä. Yrittäjiä arvostetaan, toteaa Sulkavan Yrittäjien puheenjohtaja Juha Reponen.

Reponen kokee itsekin yrittäjillä olevan mutkattomat välit kunnan johtoon.

– Vuoropuhelu kunnan ja yrittäjäjärjestön sekä yrittäjien välillä on helppoa.

Myös Sulkavan kunnan kehittämispäällikkö Susanna Issakainen on tulokseen tyytyväinen.

– On hienoa, että tämä on suoraan yrittäjiltä tullut palaute. Vuoropuhelu yrittäjien ja kunnan välillä on ollut hyvää. Sitä vartenhan täällä ollaan, että palvelemme paikallista elinkeinoelämää.

Suomen Yrittäjien kuntabarometri toteutettiin tänä keväänä yhdeksättä kertaa. Aiemmin barometri on julkaistu nimellä Elinkeinopoliittinen mittaristokysely. Suomen Yrittäjät teettää kyselyn joka toinen vuosi.

Tiedonkeruu toteutettiin sähköposti-informoituna internet-kyselynä 16.2.–13.5.2020 välisenä aikana, ja kyselyyn saivat vastata myös sellaiset yrittäjät, jotka eivät ole Suomen Yrittäjien jäseniä. Vastaajilta pyydettiin kokonaisarvosanat elinkeinopolitiikan osa-alueista sekä kokonaisarvosana kunnan elinkeinopolitiikasta asteikolla 1–5, jossa yksi on erittäin huono ja viisi erittäin hyvä. Elinkeinopolitiikan osa-alueet olivat kunnan päätöksenteko ja yrityslähtöisyys, kunnan hankintapolitiikka, yrityspalvelut, elinkeinopolitiikan asema kunnassa, infrastruktuuri sekä koulutus ja osaaminen.

Teksti: Tea Ikonen

Kuva: Sulkava-lehden arkisto, kuvassa kehittämispäällikkö Susanna Issakainen sekä Veli-Pekka Alusniemi ja Juha Reponen Sulkavan Yrittäjistä.

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 25/2020. Tilaa lehti täältä tai tutustu digiversioon täällä!

AvainsanatJuha Reponen kehittämispäällikkö kuntabarometri Sulkava Sulkavan Yrittäjät Susanna Issakainen
Facebook
Edellinen julkaisu

Grafiittia aletaan etsiä Partalansaarelta – Kunta suunnittelee keskustelutilaisuutta

Seuraava julkaisu

Satoja saunavastoja taittanut Unto Kaasinen rohkaisee kokeilemaan vihdantekoa – Vasta saa olla omannäköinen

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • SV-Element yrityssaneeraukseen
  • Ambulanssin yöpäivystys loppuu Sulkavalla
  • ”Eloisalta kohtuuton heikennys Sulkavalle”
  • Mopoilija ajokieltoon Sulkavalla
  • Halpalinnan purkutyöt alkoivat, katso valokuvat ja video
  • Eloisa irtisanoo – terveyspalvelut heikkenevät
  • Ruolind maksoi eniten yhteisöveroa Sulkavalla
  • Hautausmaksut nousevat rajusti
  • Kranssikurssille oli tunkua
  • Hirvijahti rivakasti käyntiin

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Tonttuja jo liikkeellä Sulkavalla 14.11.2025
  • Ehdotuksia Vuoden sulkavalaiseksi 14.11.2025
  • ”Liiketoimintakauppa toi voittoa” 13.11.2025
  • Hellblazers keikkareissulla Saksassa 12.11.2025
  • Mielipide: Kuka puolustaa kuolevaa? 12.11.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös