Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Ruoka-apua tarvitaan – Jakelu jatkuu vanhan kunnantuvan ja seurakunnan pihalla

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 20.5.2020

Vanhan kunnantuvan pihalle on kerääntynyt torstaiaamuna väkeä. Kunnantuvan ovi aukeaa, ja työvalmentaja Leena Sinkkonen astuu portaille ruokakassien kanssa. Jokainen paikalle saapunut saa vuorollaan kassinsa, joiden jakamiseen ei montaa hetkeä mene. Tilanne on ohi melkein yhtä nopeasti kuin on alkanutkin, ja vanhan kunnantuvan piha hiljenee jälleen.
Kaupan ylijäämäruokaa jaetaan vähävaraisille vanhalla kunnantuvalla tiistai- ja torstaiaamuisin kello yhdeksän. Korona-aika on vaikuttanut ruoka-avun jakoon siten, että se jaetaan nyt ulos. Aiemmin ruoka-avun saajat kävivät hakemassa ruokakassinsa rakennuksen sisältä.

– Normaalisti kirpputorin henkilökunta hoitaa ruokakassien jakamisen, mutta tällä hetkellä ei ole muita jakajia, kun kirppis on koronarajoitusten vuoksi kiinni, Sinkkonen toteaa.

Ruokakasseissa on kauppojen ylijäämätuotteita laidasta laitaan.

– Leipää ja muuta sellaista. Hedelmä- ja vihannestuotteita on vähemmän, kun ne menevät helpommin huonoksi.

Sinkkosen mukaan jokainen hakija saa yhden kassin viikossa. Ruokakassien hakijamäärä vaihtelee viikoittain.

– Keskimäärin meillä käy noin 20 hakijaa viikossa, Sinkkonen arvioi.

Sulkavan seurakunta on normaalisti järjestänyt ilmaisruokailuja joka toinen viikko syys- ja kevätkaudella, mutta koronaepidemian vuoksi ne on laitettu tauolle. Toukokuussa seurakunnan diakoniatyö järjestää kuitenkin kolmena peräkkäisenä tiistaina ateriajakelun.

– Ateriat ja leivät on pakattu valmiiksi annospakkauksiin ja ne jaetaan lähikontaktien välttämiseksi seurakuntatalon pihalle katetulta pöydältä. Ruoka on maksuton ja suunnattu työttömille, pienituloisille ja pientä eläkettä saaville, kertoo diakoni Anne Borén.

Muutoin ilmaisruokailuja ei ole järjestetty sitten maaliskuun alun, sillä valtioneuvoston ja kirkkohallituksen ohjeet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ovat tarkoittaneet seurakunnan kokoontumisen rajoituksia.

– Kokoontumisrajoituksin tahdomme suojella heikoimmassa asemassa olevia, pitkäaikaissairaita ja iäkkäitä ihmisiä. Tänä keväänä seurakunta on joutunut luopumaan normaalista viikkotoiminnasta ja ryhmätoiminnoista, minkä vuoksi ilmaisruokailuitakaan ei ole järjestetty. Viimeisin ilmaisruokailu pidettiin seurakuntatalossa 10.3., ja sen jälkeen keväälle suunnitellut loput ilmaisruokailut jouduttiin perumaan.

Teksti ja kuva: Tea Ikonen

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 21/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatkorona koronakriisi ruoka-apu Ruokahävikki ruokajakelu Sulkava Sulkavan seurakunta
Facebook
Edellinen julkaisu

Omatoiminen suunnistusrata aukeaa perjantaina

Seuraava julkaisu

Luomumaitotilan lehmistä kaavaillaan ilmastosankareita – Voiko hiiliviljelyllä hillitä ilmastonmuutosta?

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös