Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Peräkonttikirppis valloitti Vanhan kunnantuvan pihamaat

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 4.9.2019

Vanhan kunnantuvan parkkipaikalla järjestettiin lauantaina peräkonttikirppis. Myös Vanhan kunnantuvan vakituinen kirpputori oli avoinna.

– Olen konmarittanut turhat tavarat pois, kertoi peräkonttokirpputoriin osallistunut porvoolainen Sirkku Tirronen. Hän on Sulkavan vapaa-ajan asukkaita yhdessä miehensä Erkki Tirrosen kanssa.

Tirronen totesi, että KonMari-kirja on herättänyt ajatuksia ja saanut aikaan tekoja.

– Kirpputorille meni hirveästi hyviä vaatteita. Osan lahjoitin Goodwill -hyväntekeväisyysjärjestölle, kun en jaksanut viedä kirpputorille.

– Sulkavalla on tosi hyvä ja toimiva kierrätyspiste. Autolla pääsee viereen ja lajittelu on tehty mahdollisimman helpoksi. Ei todellakaan kannata viedä käytöstä poistuvia tavaroita mihinkään pusikkoon.

Vaatteiden lisäksi Tirronen on myynyt esimerkiksi Pentikin tavaroita. Peräkonttikirppikselläkin hänellä oli myynnissä Pentikin kahviastiasto.

Helsinkiläinen Marjo Eerikäinen on myös Sulkavan vapaa-ajan asukkaita. Hän oli tuonut peräkonttikirppikseen monenlaista myytävää.

– Vaatteita on mennyt kaupaksi. Se on ihan sattumaa, mikä myy. Kuka etsii mitäkin. Jotkut saattavat keräillä jotain tiettyä esinettä, Eerikäinen kertoi.

Hän totesi, että lastenvaatteet kiertävät hyvin kirpputoreilla uusille käyttäjille.

– Helsingissä kaupunginosien myytävien tavaroiden Facebook-ryhmät ovat olleet toimivia myyntikanavia.

Vanhan kunnantuvan kirpputori VaKuTu oli myös auki. Siellä on myynnissä vaatteita, asusteita ja kodin esineistöä ympäri vuoden.

– Välillä sinne tulee myyntiin tavaraa ja huonekaluja perikunnilta, totesi sulkavalainen Maisa Kokki.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Lue lisää Sulkava-lehdestä!

 

 

Avainsanatkirpputori VaKuTu Maisa Kokki Marjo Eerikäinen Peräkonttikirpputori Sulkavalla Sirkku Tirronen Vanha kunnantupa Sulkavalla
Facebook
Edellinen julkaisu

Leppoisasti laituripilkillä

Seuraava julkaisu

Cone Valley Cruising toi harrasteajoneuvot Sulkavalle

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa 12.7.2025
  • Saimaalla elää villin Pohjolan vesikansa 11.7.2025
  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla – Katso kuvat! 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös