Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Muovinkeräys käynnistyy Sulkavalla

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 3.7.2019

Keskustan valtuustoryhmä jätti helmikuussa valtuustoaloitteen muovinkeräyspisteiden saamiseksi kirkonkylään ja Lohilahdelle sekä maataloudesta kertyvän muovin kierrättämiseksi.

Kunnanhallitus on selvittänyt keräysvaihtoehtoja ja niiden hintaa. Muovinkeräyksen kulut muodostuvat keräysvälineistä ja kuljetuksesta. Keräysvälineenä voi olla puristin tai pikakontti.

Keräysvälineeksi valittiin puristin. Puristimien vuosikustannus on 4560 euroa. Lisäksi tulee muita kuluja kuten huolto ja kuljetuskulut. Kunnanvaltuusto myönsi 10 000 euron lisämäärärahan muovinkeräyspisteiden perustamiseen ja keräystoiminnan aloittamiseen.

Maataloudesta kertyvän muovin kierrättämiseksi maatiloille tehdään kysely, jossa kartoitetaan ketkä lähtevät mukaan kierrätykseen. Kyselyssä selvitetään millaista kierrätettävää muovia ja minkä verran arviolta on, missä se sijaitsee. Lisäksi kysytään toivetta, onko maatiloilla mahdollisuutta osallistua muovin kuormaukseen.

AvainsanatMuovinkierrätys Sulkavalla
Facebook
Edellinen julkaisu

Mansikan satokausi on alkamassa

Seuraava julkaisu

Ale Pelliselle Yksityistie-ansiomerkki tienhoidosta

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa
  • Espanjalaispariskunta sulkavalaistui Sulkavalla
  • Luukkosten sukutila on pieni paratiisi Saimaalla
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Mikä Sulkavaa vuosien varrella järisyttänyt tapahtuma on jäänyt mieleesi?
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Kerran viikossa syömään paikalliseen ravintolaan
  • Elinvoimakoordinaattori lopetti
  • Lohilahtelaisella kampaamolla on pitkä historia
  • Sulkavan tapahtumakalenteri

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • (ei otsikkoa) 9.10.2026
  • Ruskaretki valtavalle Julunkivelle 8.10.2026
  • Marjolla kolme vuotta täyteen kauppiaana 6.10.2026
  • Taimin Kukkakulmassa syyshulinat 6.10.2026
  • Sienet vievät sulkavalaismetsään 6.10.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös