Kokoonnuimme alakoululla. Opettaja Inkeri Ylönen oli johtajamme. Kokous alkoi yhteislaululla. Opettaja kertoi ajankohtaisista asioista lapsille sopivassa muodossa. Koskaan ei jäänyt mitään pelottavaa tunnetta, vaikka olikin sota-aika. Sitten kokoonnuimme erivärisiä lankakeriä sisältävän laatikon ympärille, jonka opettaja oli tuonut luokkaan. Isommat tytöt neuloivat lapasia, pienemmät askartelivat muuta. Lapaset olivat rintamalle tarkoitettuja, kenttäpostipaketissa lähetettäviä lisävarusteita, olihan kova pakkastalvi. Kokoontumisiltoihin sisältyi myös muuta ohjelmaa, runoja sekä kertomuksia. Ilta päättyi aina jonkun vuorollaan lukemaan raamatunlauseeseen ja yhteisesti laulettuun iltavirteen.
Näin on kirjoittanut ylös Eeva Reponen (o.s. Juvonen) muistojaan pikkulottien kokoontumisista silloisella alakoululla, vanhalla kunnantuvalla.
– Aloitin pikkulotissa noin 8–9-vuotiaana ja olin mukana siihen asti, kunnes lottajärjestö lopetettiin, Eeva kertoo.
Pikkulottatoiminta oli suojeluskuntia tukevan, naisten aseettoman maanpuolustusjärjestön, Lotta Svärd -järjestön nuorisotoimintaa. Pikkulottiin saattoi liittyä jokainen kahdeksan vuotta täyttänyt tyttö, jolla oli huoltajan lupa. Muita vaatimuksia, kuten esimerkiksi vanhempien kuulumista suojeluskunta- tai lottajärjestöön, ei jäseneksi pääsemiseen vaadittu. Eevan vanhemmat niihin kuitenkin kuuluivat, ja heidän innoittamanaan Eevakin osallistui pikkulottatoimintaan.
– Äiti oli lotta ja isä suojeluskunnassa. Myös kaikki isän kolme veljeä olivat suojeluskuntalaisia. Minäkin olin innokas osallistuja pikkulotissa. Pitihän sitä johonkin lähteä mukaan. Siihen aikaan ei ollut muuta harrastustoimintaa.
Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.
