Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Opettajanvirkojen täyttämisessä katsotaan kokonaisuutta

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 24.4.2019

Kunnanhallitus vakinaisti neljä opettajanvirkaa. Osa uusista vakituisista opettajanviroista on syntynyt yhdistelemällä vanhoja virkoja ja korjaamalla virkanimikkeitä. Osa viroista täytetään edelleen määräaikaisina.

Kunnanhallitus on myöntänyt täyttöluvan neljälle vakituiselle opettajanviralle 1.8.2019 lähtien: kaksi luokanopettajan virkaa keskuskoulun 1.–6. luokille sekä kaksi perusopetuksen ja lukion matematiikan päätoimisen tuntiopettajan virkaa, joista toisen tehtäviin kuuluu myös kemian ja tietotekniikan opettaminen ja toisen tehtäviin lisäksi fysiikan ja kemian opettaminen.
Lisäksi määräaikaisina lukuvuosiksi 2019–2021 täytetään äidinkielen päätoimisen tuntiopettajan, tyttöjen liikunnan ja terveystiedon päätoimisen tuntiopettajan, perusopetuksen ja lukion yhteisen vieraiden kielten tuntiopettajan, perusopetuksen ja lukion uskonnon, psykologian ja filosofian tuntiopettajan, Lohilahden yksikön luokanopettajan/tuntiopettajan, perusopetuksen erityisopettajan sekä kolmen koulunkäynnin ohjaajan ja yhden henkilökohtaisen tehtävät.

Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.

Facebook
Edellinen julkaisu

Hyvinvointialan yrittäjät suunnittelivat yhteistyötä

Seuraava julkaisu

Työväentalon tansseissa kävi porukkaa laidasta laitaan

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Sulkavalaista Sisua
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Eläkeliitolla antoisa yllätysmatka
  • Pihamummolassa pääsee keskelle aitoa maatilan arkea
  • Uudistunut Marimakasiini avautui
  • Sulkavan talous on vahva, mutta väestökehitys huolettaa
  • Eloisa Sulkavan sote-palvelujen tuottajaksi
  • Sulkavan sote-palveluihin muutoksia
  • Summanen Kuukauden auttajaksi
  • Letut maistuivat toritapahtumassa

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Varviranta täyttyi iloisesta kesätunnelmasta — Katso kuvat! 29.6.2026
  • Haaveena yksinsoutu 25.6.2026
  • Kalastuksen rajoituksia Sulkavan lähivesillä 25.6.2026
  • Soutumatkan voi taittaa vaikka Solakalla Sohvilla tai Parta-Paavolla 25.6.2026
  • Oikeanlainen säilytys tärkeää veneen kunnon säilymisen kannalta 24.6.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös