Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Tervetuloa lukioon myös aikuisopiskelijat

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 18.10.2018

Sulkavan yrittäjyyslukiossa vietettiin avointen ovien iltaa torstaina 11.10. Tutustumisilta oli tarkoitettu kaikille lukiosta kiinnostuneille. Sekä nuorille että aikuisille.
Lukio ei ole vain nuorille, sillä avoimissa ovissa kerrottiin myös aikuisten mahdollisuudesta tulla suorittamaan erilaisia kursseja. Tai vaikka keskenjäänyt ylioppilastutkinto.
– Opiskelemaan voi tulla joko tutkintotavoitteellisesti tai sitten vain muutamia kursseja, kertoi opinto-ohjaaja Minttu Karjalainen.

Pieni, mutta pippurinen lukio
Tilaisuuden aluksi opinto-ohjaaja Minttu Karjalainen kertoi syitä miksi kannattaa tulla Sulkavan lukioon.
– Sulkavan lukiossa saa esimerkiksi kirja-avustusta ja jokainen tutkintoon tähtäävä opiskelija saa oman läppärin. Siis ihan omaksi, ei vain lainaksi, kertoi Karjalainen.
– Olemme pieni ja pippurinen koulu, jossa yrittäjyysopetus on huippuluokkaa, kehui Karjalainen.
– Vaikka olemmekin pieni lukio, tarjoamme laajan kurssivalikoiman. Voimme esimerkiksi tarjota monipuolisen kielivalikoiman oppilaitosyhteistyön ansiosta.
Yrityslinjan opettaja Harri Kautonen kertoi omassa puheenvuorossaan yrittäjyyslinjasta.
– Yrittäjyyslinjalla saadaan tärkeitä tulevaisuuden työelämäntaitoja, jotka ovat työelämässä valttikortteja, toteaa Kautonen ja kertoo esimerkkejä siitä, missä kaikkialla se näkyy. Sulkavan yrittäjyyslukio tarjoaa yhdeksän kurssia yrittäjyyttä.
– Yrittäjyyslinja on loistava mahdollisuus yhdistää lukio-opinnot ja käytännön tekeminen, kertoi Karjalainen.

Monipuolisia kursseja
Lyhyen yleisesittelyn jälkeen jakauduttiin pieniin ryhmiin ja kierreltiin luokissa. Niissä päästiin tutustumaan lukioelämään ja siihen millaisia kursseja lukiossa on.
Sulkavan lukio tarjoaa monipuolisesti erilaisia kursseja muun muassa musiikissa ja kuvaamataidossa.
– Esimerkiksi musiikin ykköskurssilla tutustutaan oppilaan omaan musiikin historiaan ja esimerkiksi siihen, millaisia ääniä eri asioista voi saada, kertoi Sini Pajari, joka opettaa lukiossa musiikkia.
– Olemme myös käyneet tutustumassa Savonlinnasalissa konsertin tekemiseen, jonka jälkeen jäimme kuuntelemaan Jenni Vartiaisen konsertin, jatkoi Pajari.

Lue lisää 18.10.2018 ilmestuneestä Sulkava-lehdestä

Facebook
Edellinen julkaisu

Seurakunnan nuorisotyön-ohjaaja-lastenohjaajan virka lakkautetaan

Seuraava julkaisu

Suursoutujen suojelijaksi on valittu Kaisa Miettinen

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Ikimuistoinen Eläkeliiton laivamatka Valamoon
  • Koko Sulkava pimeni sähkökatkon vuoksi
  • Terveysaseman tiloista neuvotellaan pian
  • Mikä on ollut parasta Sulkavan kesässä?
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Koulutaival alkaa ensi viikolla
  • Karhujen metsästykseen kovat paineet
  • Kesäpuoti sai jatkoaikaa
  • Tiittala Events sai matkailutukea
  • Evakkopolku-tapahtuma Sulkavalla

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Tero Hiltunen ampui suoraan mestariksi 27.8.2026
  • Kirkkoveneiden SM-soudut pidetään ensi viikonloppuna 25.8.2026
  • Mualaismarkkinoilla etsitään vuoden nuorta karjalanpiirakkataitajaa 25.8.2026
  • Sulkavalaiset menestyivät SM-souduissa Ikaalisissa 25.8.2026
  • Wiljamissa voi nyt asioida koiran kanssa 25.8.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös