Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Vuoden ensimmäinen sulkavalaisvauva syntyi

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 19.7.2018

Tämän vuoden Sulkavan ensimmäinen vauva antoi odottaa itseään vuoden puoliväliin saakka. Hän syntyi lauantaina 30.6. Antti ja Eve Hulkkoselle. 

Viime viikon keskiviikkona lastenneuvolan terveydenhoitaja Kaarina Virta kävi luovuttamassa tuoreelle sulkavalaiselle Koulutien marttojen virkkaaman sievän peiton. Koulutien martat innostuivat virkkaamaan ompelupiirissään talven aikana torkkupeiton vuoden ensimmäiselle vauvalle, ja peitto luovutettiin Kaarina Virralle keväällä. 

Vuoden ensimmäinen sulkavalaisvauva on myös ensimmäinen lapsi vanhemmilleen. 

– Kaikki on uutta ja tosi jännää, totesi tuore äiti puolisentoista viikkoa synnytyksen jälkeen. 

Ensimmäiset päivät pienokaisen kanssa ovat kuluneet sulatellessa uutta tilannetta. 

– Ei sitä vielä ole sisäistänyt, että olen nyt äiti. Kaikki toivottelevat, että onnea äidille ja minä ihmettelen, että olenko minä äiti, Eve kertoi. 

– Päällimmäisenä mielessä on se, että nyt on valtava vastuu uudesta ihmisestä. 

Poikavauva on ollut tähän mennessä melko tyytyväinen. 

– Mielensä osoittaa selvästi, muttei hirveästi itkeskele.

Lue koko juttu torstaina 19.7.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAntti Hulkkonen esikoinen Eve Hulkkonen Kaarina Virta lapsi Martat poika torkkupeitto vauva
Facebook
Edellinen julkaisu

Paloasematyömaalla on jo puolet elementeistä pystyssä

Seuraava julkaisu

Uimakoulussa polskittiin huippulämpimissä vesissä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia 6.5.2025
  • Jauhelihapula puhutti MTK:n kokouksessa 6.5.2025
  • Kyrsyän rantakaava hyväksyttiin 6.5.2025
  • Minigolfrata avattiin 2.5.2025
  • Sähköverkkoa tarkastetaan dronella Sulkavalla 28.4.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös